Veijon Pilkkireissu

Kerran kauan sitten Veijo kyseli työpaikalla mitä te puhutte talvikalastamisesta.
Mitä se oikein on ja mitä välineitä siihen tarvitaan?

Minä vastasin:
No, ei paljon mitään.

Ensiksi tarvitaan jääkaira tai oikeastaan kelpaa myös jäätuura , mutta sitä ei ole enää kovasti käytössä.
En oikein tiedä minkä takia.

No sitten tarvitaan pilkkejä, niitä saa olla varmaankin pieni laatikollinen.

Sitten tietysti pilkkivapa.

No nämä nyt ensiksi.
Sitten tarvitaan tietysti reppu ja varmaankin voisi olla hyvä olla termospullollinen kahvia mukana.

No normaalit talvivaatteet tarvitaan tietysti.

Sitten ei muuta kun hyppäät linja-autoon ja menet vaikka Kaukajärvelle pilkkimään.

kUVA1A.jpg

No Veijon teki mieli kokeilla pilkkimistä, kun siitä kaikki puhuivat työpaikalla.
Niinpä hän meni kalastuskauppaan ja osti sieltä tarvittavat tarvikkeet:
Pilkkivavan, pilkkejä koko laatikollisen, repun, termospullon,
kaira tuntui aika kallliilta ja niin Veijo hankki jäätuuran.

Tuura1.jpgkUVA2A.jpg

Tuli sunnuntaiaamu ja Veijo alkoi valmistautua pilkkimatkaa varten.
Veijo keitti kahvia ja puki päällensä hienon karvalakin.
Hänellä oli hieno turkiskauluksella varustettu talvitakki.
Jalkaansa hän laittoi uudet, mustat saappaat.
Ne hän oli saanut työpaikkansa henkilökuntamyymälästä edullisesti.
Sitten Veijo oli ihan valmis pilkkimään.
Hän lähti sitten linja-autolla Kaukajärvelle.
Linja-auto tuli ja Veijo nousi autoon.
Reppu oli kuitenkin aika uusi väiline ja niin Veijo tuli kolhaisseeksi jalallaan reppua niin , että termospullo meni rikki.
No, kahvit valuivat reppuun, mutta ei se mitään.

kUVA3a.jpg

Kaukajärvellä Veijo sitten alkoi hakata jäätä tuuralla. Se olikin kovaa työtä, ei tuuralla saanut kaunistä pientä reikää vaan reiästä tuli puoli metriä leveä suuri suppilo.
Juuri kun Veijo oli saanut reiän pohjalle, tuura luiskahti tekemästään reiästä järveen!
No, ei se mitään tuumasi Veijo, tulihan ainakin reikä.

kUVA4A.jpg

Niin Veijo kumartui ja otti esiin pilkkiongen ja kuvalaatikon.
Silloin oli melko kylmä ilma ja Veijon kohmeiset kädet eivät oikein pystyneet pidättelemään kuvaa,
joka luiskahti siihen puolen metrin suppiloon.
Veijo nousi nopeasti ja samalla avonaisesta kuvalaatikosta lorisivat kaikki muutkin kuvat sinne suppilon reikään.

kUVA5.jpg

Veijo katseli ympärilleen ja näki repun.
Hän otti sen ja pilkkiongen ja survoi ne samaan avantoon.

Sen jälkeen hän lähti kotiin.
Tämän jälkeen Veijo ei ole ollut kalastuksesta kiinnostunut

OH3GDO

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License