Togliatti

Neuvostoliittolaista sähkötekniikkaa

Kokemuksia vuoden 1984 näkökulmasta

Pekka Ritamäki, Nokia Kondensaattorit Tampere
Tämä kirjoitus on tehty vuonna 1984.

Vaikka Neuvostoliitto on rajanaapurimme ja käymme se kanssa kauppaa myös sähkölaitteilla, ensikäden tietoja on hyvin vähän saatavilla sähköasioista. Kirjoittajalla oli mahdollisuus tutustua maailman suurimpaan sähkötekniseen koestuslaboratorioon Togliatissa, Neuvostoliitossa. Toivottavasti nämä kokemukset auttavat lukijaa paremmin ymmärtämään naapurimme sähkötekniikkaa.

Neuvostoliiton sähköjärjestelmä

Gumtavaratalo.jpg

Minä tavaratalo GUMin edustalla Moskovassa

Jakelujännite on periaatteessa samanlainen kuin Suomessa eli 380/220 50Hz. Muutamissa kohdissa sähköjärjestelmä kuitenkin eroaa suomalaisesta. Ensinnäkin 50Hz taajuus vaihtelee mittauksieni mukaan päivällä 49,10 .. 49.30 Hz välillä. Tämä näennäisesti pienin ero nimellistaajuuteen vaikuttaa moneen asiaan. Tärkein asia on se, että laitteissa, jotka aiotaan ottaa käyttöön Neuvostoliitossa, ei saa olla minkäänlaista synkronikelloa tai muuta verkkotaajuuteen perustuvaa mittalaitetta. Myös verkkotaajuudelle tehdyt suodattimet voivat käyttäytyä omituisesti, jos niiden Q-arvo on suuri. Sähkökelloja ei Neuvostoliitossa ole lainkaan.
Taajuuden muutokset vaikuttavat siihen, että sähköä tuotaessa Suomeen, pitää neuvostoliittolainen 50Hz taajuus muuttaa ensin tasavirraksi ja sitten taas suomalaiseksi 50 Hz vaihtojännitteeksi. Tällainen tyristorikäyttöinen muuttaja-asema on Neuvostoliitossa kehitetty nimenomaan Suomea varten ja se sijaitsee Viipurissa. Tämä asema on kehitetty V.I. Leninille omistetussa sähkötekniikan instituutissa (lyhyesti VEI) Togliatissa, jossa sain olla osallisena tutkimassa tyristoriohjattua loistehonkompensointilaitteistoa.
Toinen pieni, mutta käytännössä harmittava seikka on normaali seinäpistorasia. Pistorasiaan ei mahdu suomalais-eurooppalainen paksu maadoitettu pistotulppa. Joissakin kaksoiseristetyissä laitteissa (esim. parranajokoneissa) käytetyt ohuet pistotulpat sen sijaan toimivat. Tämä kokemus on kuitenkin vain muutamalta paikkakunnalta (Moskova, Leningrad ja Togliatti), joten muualla saattaa olla erilaisia käytäntöjä.

matikainen.jpg

Kondensaattoritehtaan johtaja Matikainen oikealla Moskovassa

380 V jakelujännitteen lisäksi isossa maassa on monenlaisia jännitteitä erilaisiin tarpeisiin. Teollisuudessa on käytössä 10kV ja 35kV jakelujännitteet. Siirtojännitteenä käytetään 110kV, 330kV, 500kV ja 750kV. Lähiaikoina otetaan käyttöön 1150kV siirtolinja lähellä Uralia. Lisäksi käytössä on muutama tasavirtasiirtolinja erikoistarkoituksiin. Neuvostoliiton ensimmäinen tasavirtayhteys on suhteellisen lyhyt vain 30 km välillä Moskova-Kashira. Tällä +/-100kV ja 150 A siirtoyhteydellä on 15MW siirtokapasiteetti. Tämä on ollut testiyhteys seuraavaa suurempaa yhteyttä varten joka on välillä Volga–Donbass ja se toimii +/-400kV:lla virran ollessa maksimissaan 400A. Sen maksimitehon 720MW. Tämä on luultavasti ollut pitkään suurin tasavirtayhteys aivan viime päiviin saakka.

taratuta.jpg

Neuvottelu Moskovassa. Taratuta toinen vasemmalta

Lyhyt Viipurin tasavirtalinkki on tärkeä myös Pohjoismaiden sähköhuollolle. Sen jännite on +/-140kV ja virta on optimoitu tyristorivirran mukaan. Siirtoteho on 300MW. Neuvostoliiton puolella linkki on kytketty 330kV verkkojännitteeseen ja suomalaisten puolella se on kytketty meidän 440kV jännitteeseen. Neuvostoliittolaisten tarkoituksena on rakentaa vielä kaksi samanlaista muuntoasemaa.
Neuvostoliittolaisten suurin ongelma on kuitenkin Siperian energiavarojen siirtäminen Neuvostoliiton Euroopan-puoleiseen teollistuneeseen osaan. Junalla hiiltä siirrettäessä juna syö melkein koko kuorman. Sähköä siirrettäessä häviöt tavanomaisilla jännitteillä ovat huomattavat, siksi VEI tutkiikin erittäin korkeilla tasajännitteillä tapahtuvaa sähkön siirtoa. Kokeissa oli 2.1 miljoonan voltin tasajännitetestauksia. Ne voitiin tehdä sisätiloissa, joka huomattavasti helpotti koejärjestelyjä verrattuna ulkomittauksiin, joissa pitää aina ottaa huomioon sää ja mahdolliset ukonilmat.

Hudjakov.jpg

Toveri tohtori Hudjakov vastaa Neuvostoliiton sähkön laadusta

Kun Moskovassa kysyin miten Neuvostoliitossa on yliharmonisten määrää rajoitettu, sain vastaukseksi erittäin tarkat määräykset GOSTin normeista vuodelta 1952. Nämä kertoi toveri Hudjakov, joka vastasi Neuvostoliiton sähkön laadusta. Sitten kysyin minne käyttäjä voi valittaa, jos nämä ehdot eivät täyty, Hudjakov vain pudisteli päätään ja sanoi, että sitä ei GOSTin määräyksissä kerrottu.

VEI.jpg
Sähkötekninen Instituutti VEI

Togliattin VEI-koestusasema ja Nokian kondensaattoritehtaan koemittausasema. Mahtavasta koestusasemasta näkyy vain osa.

Neuvostoliiton ja luultavasti koko maailman suurin sähköteknisten laitteiden koestuslaitos on Togliatissa. Tämä 600000 asukkaan pikkukaupunki sijaitsee Volgan mutkan kohdalla, lähellä on alueen suurempi Kuibusevin kaupunki. Togliatissa sijaitsee myös Ladan autotehdas, joka tekee noin 700000 Žiguli-, Lada- ja Niva-autoa vuodessa. Autotehtaassa työskentelee 120000 työntekijää ja autotehtaan asuntoalueella asuu yli 200000 ihmistä. Aamulla on aikamoinen hulina kun 120000 työntekijää pyrkii samasta portista sisälle! Se taitaisi olla mahdotonta, portteja on enemmän kuin yksi, niitä on kahden kilometrin matkalla lukemattomia. Linja-autot pysähtyvät porttien kohdalle ja pukuhuoneet ovat toisessa kerroksessa ja varsinainen tehdas ensimmäisessä kerroksessa. Tehtaan kokoa on vaikea kuvailla, koska sitä ei koskaan näe kerralla. Tehtaassa tehdään kaikki autoon tarvittavat osat samassa tehtaassa, paitsi autonrenkaat, jotka tulevat Bulgariasta ja sähkölamput, jotka tehdään Neuvostoliitossa toisessa tehtaassa. Yhteen tehtaaseen jää silti monenlaista tehtävää esim. autonratteja tehtiin oppaan mukaan 1.5 miljoonaa vuodessa. Koska autoja tehdään 700000 vuodessa, ihmettelin minne toinen puoli ratteja tarvitaan. Opas kertoi tämänkokoisessa tehtaassa olevan myös melkoinen hävikki, vaikka ovilla on aseistautuneet vartijat!

kuibusev.jpg

Togliatti sijaitsee Volgan mutkan paikkeilla

Tehokkuudessa oli jonkun verran toivomisen varaa, mutta joka tapauksessa autoja valmistui noin kaksi kappaletta minuutissa. Kaikki autot lähtivät kuitenkin liikkeelle kokoonpanoradan loppupäästä. Tämä on kuulemma suuri ero Moskovassa sijaitsevaan Moskvitsh-autotehtaaseen verrattuna. Siellä on kuulemma aina suuri alue linjan loppupäässä autoja, jotka eivät käynnisty kertaakaan.
Seurasin tuulilasin asennustekniikkaa jonkun aikaa ja opin Žigulin autotehtaan asennusmenetelmän. Kaksi asentajaa otti käsin tuulilasin uusien pinosta ja sovitti sitä tutulla narumenetelmällä paikalleen. Ensimmäinen tuulilasi ei sopinut ja se laitettiin huonojen kasaan. Toinenkaan tuulilasi ei sopinut, mutta kolmas sopi ja auto pääsi eteenpäin. Kun asentajat olivat saaneet lasin sopimaan vaihtui toinen miehistö paikalle. Vanha miehistö meni sivummalle pelaamaan korttia tai nuokkumaan pöydän ääreen. Oppaan mukaan tällaiseen tiimiin kuluu 13 henkilöä, koska aina joku on sairaana tai krapulassa, joten tehokas miehitys on aina saatavilla.
Autotehtaan alkuperäiset koneet olivat italialaisia (Fiat), mutta rakennukset olivat venäläisiä. Suomalaisetkin ovat tehneet monenlaisia koneita tälle autotehtaalle, kun mallistoa muutettiin. Esimerkiksi Valmetin Linnavuoren tehdas on toimittanut joukon ovensaranakoneita Žiguliin. Ne ovat noin 6-7 metriä korkeita erikoistyöstökoneita. Myöhemmin samalle tehtaalle Valmetin hissitehdas (myöhemmin osa Valmetin Tehdasautomaatiota) toimitti myös peltiosa-automaattivaraston, jossa on mm. 21 kilometrin pituinen automaattinen kuljetusrata.

Maailman suurin ammoniakkitehdas

Togliatissa on myös maailman suurin ammoniakkitehdas, joka on vaikuttavan näköinen tehdas. Ammoniakin valmistuksessa tarvitaan paljon sähköä, joka onkin tärkein syy tämän tehtaan sijoituspaikkaa valittaessa. Tehtaaseen liittyy ruostumattomasta teräksestä tehty kahden metrin ammoniakin siirtoputki. Putki on 1000 km pitkä ja se päättyy Mustan Meren rannalle. Kuinka paljon ammoniakkia tämä tehdas sitten tuottaa? Ei yhtään, sillä tehtaassa on amerikkalaisten toimittama tietokone, joka ohjaa ammoniakin tuotantoa. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltalaisen suhteiden huononnuttua Afganistanin sodan aikoihin, amerikkalaiset jättivät tehtaan tietokoneohjelmat asentamatta. Ammoniakkitehdas ei ikinä valmistunut!
Sähkömiesten kannalta tärkein asia on kuitenkin Volgan pato ja Žigulin meri-niminen tekojärvi. Tekojärvi on oikeastaan Volga-joen laajennus, joka on noin 200 kilometriä pitkä ja 40 kilometriä leveä. On siinä joella leveyttä! Padon alapuolella on 2300 MW voimalaitos, jossa on 21 generaattoria. Voimalaitos oli valmistumisaikanaan maailma suurin. Nykyään löytyy suurempia mm. Brasilian ja Paraguayn rajalla oleva Itaipun voimalaitos, jonka varustamisessa Nokian Kondensaattoritehdas on ollut mukana. Toimitimme sinne mm. valokaapelivirtamuuntajia, jotka ovat tehdyt minun patenttini mukaan.
Togliatin voimalaitoksen sijainti on tietysti ollut syy miksi Žigulin autotehdas, ammoniakkitehdas ja VEIn sähkötestauslaitos on aikoinaan perustettu nimenomaan Togliattiin.
Koestuslaitokselle on tehty tukeva 500kV sähkönsiirtolinja, joka riittää vaativimpiinkin testeihin.
VEIn Togliatin koetuslaitos on suhteellisen uusi, se on vain 10 vuotta vanha. VEIn perusti itse Lenin. Moskovan VEI toimistossa on nähtävillä perustamisasiakirja, jossa on Leninin omakätinen korjaus instituutin nimeen perustamisasiakirjassa. Instituutin englanninkielinen nimi on All Union Electrotecnical Institute named after V.I. Lenin. Instituutilla, lyhyesti VEI, on tutkimuslaitoksia Moskovassa, Leningradissa, Siperiassa ja Togliatissa. Instituutissa työskentelee yli 6000 tutkijaa, joka olisi Suomen mittakaavassa melkoinen tuotantolaitos. VEIn Togliatin osasto on erikoistunut tutkimaan suurjännitetyristorilaitteita sähkönvoimansiirrossa. VEIllä on myös useita koetehtaita, joissa he valmistavat tarvittavia tyristoreita kokeita varten. Johtuen ulkomaankaupan keskittämisestä määrättyjen ministeriöiden hallintaan, on helpompi tehdä tehdas neljän tyristorin valmistamiseksi kuin ostaa ne neljä tyristoria ulkomailta. VEI on ostanut tyristorinvalmistuslaitteita Siemensiltä ja AEG:lta, joilla he voivat valmistaa tarvittavia tyristoreita. VEItä johtaa rautaisella kädellä johtaja Taratuta, jonka etunimeä en koskaan kuullut käytettävän.

Togliatin koestuslaitos

veikatolta.jpg

Nokian koemittausasema VEIn pihassa. Kuva on otettu VEIn katolta.

Koelaitokseen koko on 27 hehtaaria ja pääkoestushallin pituus on 220 metriä ja se on 60 metriä korkea. Sen sisätiloissa voidaan tehdä 2.4miljoonan impulssitestejä. Pitkäaikaiskoestuksessa oli parhaillaan kaksi +/- 750 kV 2000A tasavirtamuuttajalaitetta. Ne olivat 12-pulssisia tyristorimuuttajaa. Toinen muuttaja muutti 500 kV vaihtojännitteen lyhyelle tasavirtatielle, johon kuului reaktori. Toinen muutti tasavirran takaisin vaihtojännitteeksi ja syötti tehon samaan verkkoon takaisin. Tällä tavalla pystyttiin tekemään täysmittaisia testejä ilman valtavaa tehonhukkaa. Koska tyristorilaitteet synnyttävät runsaasti yliaaltoja, oli 500 kV puolella 3.,5.,7.,11. ja 13. -yliaallon suodatin. Suodattimen kelat oli toteutettu rautasydämisillä keloilla, joiden käytöstä ainakin Suomessa on jo luovuttu suurten häviöiden vuoksi.
Koska verkkotaajuus vaihtelee, niin suodattimien viritys tehtiin käsin irrottamalla ja yhdistämällä yksikköjä kondensaattoriparistossa. Tällainen säätö on erittäin hankalaa ja käytännössä mahdotonta. Instituutissa tutkittiinkin mahdollisuutta tehdä kelasydämen mekaanisella säädöllä automaattiviritystä ko. harmonisen maksimivirran mukaan. Tämä olisi pieni lisäreaktori varsinaisen reaktorin kanssa sarjassa.

Staattisen kompensaattorin koestuslaitteisto

Itse olin tutkimassa staattisen kompensaattorin käyttöä teollisuusverkossa laitteistolla, joka rakennettiin yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa. Staattinen loistehon kompensointilaite muodostuu nopeasta loistehon tai jännitteen muutoksen mittauslaitteesta, tyristorisäätimestä, kolmivaiheisesta tehotyristorisäätöyksiköstä, kondensaattoriparistosta ja reaktorista, joita tyristorit säätävät. Laitteistosta on mahdollista suunnitella monia erilaisia versioita.
Tähän testijärjestelmään Taratutan VEI-instituutti oli rakentanut tyristorisäätimen tehoyksikön ja sen jäähdytyslaitteen. Nokia rakensi tyristorien säätö- ja mittauslaitteet, kondensaattoripariston ja reaktorin. Neuvostoliittolaiset rakensivat tyristorilaitteet Moskovassa ja suomalaiset omat osansa Tampereella. Koestus tapahtui Togliatin koestuslaboratoriossa, koska siellä oli energiaa helposti saatavilla ja laitos oli erikoistunut juuri suurjännitetestauksiin. Täällä on testattu mm. Suomeen sähköä toimittavan tasavirtalinkin Viipuriin asennetut tyristorilaitteet. Testaus on tehty perusteellisesti, sillä instituutin aulassa olevan kunniataulun mukaan tämä Viipurin testaus on ollut instituutin merkittävin saavutus neljän vuoden aikana. Taratuta kertoi aseman pystytykseen liittyvistä vaikeuksista ja niistä aiheutuneista viiveistä. Ensimmäinen syy oli se, että vaikka paikalle oli suunniteltu maapohjaksi kalliota, niin paikalla oli kuitenkin savimaata! Tästä aiheutui rakennuksien pystyttämiseen ainakin vuoden mittainen viivästys.
Lisäksi Imatran Voiman tarkastajat olivat olleet pikkumaisia ja vaatineet aivan erilaista työn laatua kuin mihin Neuvostoliitossa on totuttu.

Kompensaattorin testaus

Olin lähettänyt ohjauskaapin hyvissä ajoin paikalle. Asennuksille oli varattu juhlalliset 6 kuukautta aikaa. Päästyäni perille pitkän junamatkan jälkeen, minua odotti aivan mahtava yllätys. Koestuslaitoksen pääoven yläpuolelle oli kiinnitetty mahtava 60 merin pituinen kankainen juliste, jossa luki selvällä suomen kielellä
”Tervetuloa arvoisat kollegat”.

tervetuoloa.jpg

VEIn rakennuksen päätyyn oli tehty suomalaisella kirjoituksella banderolli

Hotelli.jpg

Tässä olen hotellilla ja HP85-tietokone on sängyllä

Koko laitoksen henkilökunta oli vastassa ulkona. He varmaankin odottivat vähintäänkin tehtaan johtajatasoista ja suurta valtuuskuntaa. He saivat näkyviin kuitenkin vain yhden suomalaisen työkalulaukun kanssa! Ensimmäisenä he ehdottivat neuvotteluja, mutta olin saanut silmiini oven pielessä lähettämäni ohjauskaapin puulaatikossa. Sitä ei ole edes purettu! Pyysin tehtaanjohtajalta sorkkarautaa, jotta saisin ohjauskaapin ulos. He kertoivat, että täällä kuljetustöitä varten on erikoinen pakkaustyöryhmä, joka tekisi työn. Sanoin, että teillä on ollut kuusi kuukautta aikaa tehdä se ja nyt minä teen sen nyt. Kun laite oli purettu se piti vielä kuljettaa mittauspaikalle. Pyysin ympärillä pyöriviä insinööriä ottamaan kulmista kiinni kuljetusta varten. Taas he yrittivät kertoa, että heillä on kuljetuksia varten oma työryhmänsä, joka tekisi työn. Taas kerroin samat jutut 6 kuukauden asennusajasta ja niin insinöörit hienot puvut päällään kuljettivat kaapin minun kanssani mittauspaikalle. Sama juttu oli taas kun aloin kytkeä mittausjohtimia ohjauskaappiin. Kun työ oli saatu hyvin alkuun annoin periksi ja aloin neuvostoliittolaisten mielityöhön neuvotteluihin.

ravintola.jpg
Ulkomaisia vieraita Volga-hotellissa, jossa asuin.

Neuvostoliittolaiset olivat tuoneet Moskovasta pätevän englanninkieltä taitavan tulkin mukaansa, joten kielivaikeuksia ei ollut. Minun venäjän taitoni oli lähinnä keittiövenäjää, jolla tuli toimeen päivittäisessä keskustelussa, mutta ei tärkeissä neuvotteluissa. Neuvostoliittolaisten englanninkielen taito oli melkein olematon lukuun ottamatta tätä moskovalaista tulkkia. Kerran tulkkia tarvittiin Moskovassa ja jouduin tyytymään paikalliseen tulkkiin. Tulkki kiemurteli ymmällään, koska hän ei ymmärtänyt yhtään mitään kummankaan puolen puheesta, mutta molemmat osapuolet silti ymmärsivät hyvin toisiaan! Vaikka tulkin normaalina tehtävänä oli kääntää amerikkalaisia patentteja Venäjäksi, niin loistehon kompensoinnissa oli ilmeisesti termejä, joista hän ei ymmärtänyt mitään. Onneksi minä olin jo oppinut venäläiset sähkötekniset sanat ja samoin venäläiset ymmärsivät nämä sanat englanniksi. Olimme kuunnelleet toistemme puhetta jo jonkun aikaa ja molemmat osapuolet alkoivat jo ymmärtämään toistensa puhetta myös ilman tulkkia. No pian meidän tulkkimme tuli takaisin Moskovasta.
Ohjauskaapin nimi CC20 (Control Cabinet 20) oli hauskasti venäläisillä kirjaimilla sama kuin SS20 eli venäläisten senaikaisten ohjusten nimi. SS20 ohjusten purkamista neuvoteltiin juuri silloin amerikkalaisten kanssa.

Instrumentointi

Instrumentointi.jpg

Ohjaushuoneen instrumentit oli putkitekniikalla toimivia piirtureita. Taustalla on Nokian säätökaappi CC20.

Koestuslaitoksen ohjaushuone oli varustettu täydellisellä instrumentoinnilla. Mittareina käytettiin pääasiassa isokokoisia analogisia taulumittareita, joita oli helppo lukea. Joissakin paikoissa oli myös vihreällä purkausputkinäytöllä varustettuja digitaalisia voltti- ja ampeerimittarta, jollaisia en ollut ennen nähnyt. Piirturit olivat paneeliin asennettuja suurikokoisia mustepiirtureita, joihin silloin tällöin vaihdettiin paperit. Paperit olivat erittäin leveitä 40 cm rullia. Suojareleet olivat sähkömekaanisia. Tarvittaessa ne otettiin pois käytöstä kuten esim. kondensaattoriparistoa päälle kytkettäessä. Tästä aiheutui kuitenkin ensimmäisellä kerralla suuri ääni kun kondensaattoripariston katkaisija räjähti. Pariston maadoitukset olivat jääneet irrottamatta. No päivän viiveen jälkeen päästiin tekemään mittauksia. Kondensaattoriparisto kytkettiin päälle, mittaukset toimivat ja niin myöskin tyristoriohjatut reaktorit.

Tyristoreja

HP85.jpg

Hewlett Packardin tietokone HP-85 oli aikansa huippu

Minulla oli mukanani Hewlett Packardin kannettava tietokone HP-85, joka oli siihen aikaan parasta A-laatua. Siinä oli samassa pienessä paketissa grafiikkamonitori, kirjoitin, digitaalisia nauhoja (DC3) käyttävä massamuisti, sarjaliikenneliitäntä, rinnakkainen BCD-liitäntä. Sillä pystyi tekemään kolmivaiheisia graafisia mittauksia loistehosta, jännitteestä, kokonaisvirrasta, tyristorivirrasta ja kondensaattoripariston virrasta. Myös tärkeää jännitteenvaihtelua varten oli omat mittauskanavansa. Ohjelmalla pystyi myös ohjaamaan tyristoreihin halutunlaisia virtoja. Suuresta instituutista löytyi myös ohjelmoijia, jotka tulivat katsomaan ohjauslaitetta ja erityisesti HP:n tietokonetta. Kun olin jo muutaman päivän neuvonut ja näyttänyt tietokoneen käyttöä joku sanoi, että heilläkin on tässä instituutissa tietokoneita. Minä halusin tietysti katso niitä, mutta se olivatkin salaisia. No minä sanoin, että niin on tämäkin tietokone, näpit irti!

Parin päivän kuluttua tehtaan johtaja pyysi minua mukaansa neljänteen kerrokseen katsomaan heidän tietokoneitaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska ovea ei saatu auki. Ihmettelin ääneen kuinka vaarallista on työskennellä tiekonehuoneessa, jonka ovea ei saanut auki, ajatellaan vaikka tulipaloa!
Seuraavana päivänä oli tietokonehuoneen avain löytynyt. Siellä oli tosiaankin tietokoneita, mutta ne olivat niin salaisia, että kukaan ei saanut käyttää niitä. Siellä oli jopa kolmen polven tietokoneita. Ensimmäisen polven tietokoneissa oli syöttö- ja tulostuslaitteena saksalainen ADDO-merkkinen paperinauhalaskin, jonka avulla koodi kirjoitettiin ja saatiin tulokset. Vahinko vaan, että tämä laite oli jo otettu pois käytöstä. Toisen polven tietokone käytti neuvostoliittolaista terminaalia päätteenään. Se oli kuitenkin tällä hetkellä rikki, joten sitäkään ei päässyt käyttämään. Se oli kuulemma yhtä hyvä kuin IBM 34 malli, mutta se oli rakennettu neuvostoliittolaisista osista.

johtaja.jpg

Minä, tulkki ja tehtaanjohtaja aamiaisella

Kolmas tietokone oli muita suurempi, sekin oli neuvostoliittolaista valmistetta ja se oli kuulemma yhtä hyvä kuin Honeywellin prosessitietokone ja siinä oli sadoittain erilaisia mittauskanavia. Tämä tietokone oli niin uusi, että sitä ei vielä ole ehditty ottaa käyttöön. Minulle jäi epäselväksi minkälaista prosessia tietokone ohjasi, koska kone oli lukitussa toimistohuoneessa. Ihmisten palaminen tulipaloissakaan ei ollut mahdollista, sillä ovi pidettiin aina lukossa ulkopuolelta, eivätkä ihmiset päässeet sisään.

Kompensaattorin testaukset

Ihme ja kumma kaikki laitteet tuntuivat toimivan normaalisti. Tämä staattinen kompensaattori oli mittauksia ajatellen sopivankokoinen testilaite 10kV, 10MVA.

Tyristoriohjauslaitteisto Nokian kondensaattoritehtaalla. Vasemmalla HP-85 tietokone. Takana on nopea piirturi ja signaaligeneraattori.Laitteessa oli kolme mikroprosessessorilla ohjattua säädintä.

Kerran huomasin tyristorin veden lämpötilan nousevan yhtäkkiä 80C:een normaalista 40C:sta. Huomautin tästä venäläisille. He hankkivat paikalle instrumenttiasentajan, joka tutki mittaria. Se oli noin puolimetriä kertaa puolimetriä mittainen putkilla varustettu piirturi. Mies koputteli putkia ja viisari tipahti normaaliin 40C:een. Kun kysyin mikä vika siinä oli hän sanoi, että ei mikään, tyristorien lämpötila oli vain hypähtänyt yht äkkiä 80C lämpötilaan ja takaisin. Hmm.
Kun kysyin minkälaisia loistehon kompensointilaitteita tällä tehtaalla on, he menivät hämilleen. ”Katsos kun valtio toimittaa sähkön, niin sähkömittareita ei tarvita”. Jos he ostaisivat kompensaatiolaitteita, niis se olisi pois jostakin muusta tarpeellisesta vaikka autoista. Siksi ei täällä tarvita kompensointilaitteita. Hmm, jos kerran kompensointia tutkivalla tehtaalla on tällainen asenne, miten muut tehtaat sitten käyttäytyvät. Kuinka olikaan tuo sähkön riittävyys?

Kun laitteistoa testattiin ensimmäisen kerran, alakerrasta kuului kuin tykin ammuksen ääni. Mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Testit loppuivat tähän jysähdykseen. Asennusvaiheessa oli jäänyt maadoitukset kondensaattoriasemaan kiinni. Tyhjiökatkaisija oli rähähtänyt pieniksi palasiksi. No uusi katkaisija kytkettiin paikoilleen.

tarmo.jpg

Tässä kuvassa Tarmo Känsälä ja minä. Tutkimme nopean piirturin avulla mittauksia

Kun testit olivat jo loppupuolella suuri johtaja Taratuta saapui Togliattiin. Hänellä oli suuri seurue mukanaan ja kaikki tuntuivat kovasti pelkäävän häntä. Hän asettui Volga-hotelliin, jossa minäkin asuin. Joka aamu VEI-tehtaan pikkubussi vei meidät tehtaalle. Hotellihuoneet olivat isoja ja maksoivat paljon. Minullakin oli kolmen huoneen sviitti käytössäni. Joka huoneessa oli televisio, josta tuli venäjänkielistä ohjelmaa Kuibusevista. Hotellilla oli oma ravintola, jossa oli pitkä painettu menu. Kun ensimmäisenä iltana kysyin jotakin ruokaa, niin sanottiin, että sitä ei ole. Siirryin seuraavaan ja sanottiin, että sitä ei ole. Lopuksi opin ottamaan sitä mitä oli. Teetä oli aina varastossa. Hotellissa oli iso, varmaankin 200 hengen, ravintolasali, jossa oli pari kolme asiakasta iltaa kohti. Hekin olivat Tsigulin autotehtaan länsimaisia asiakkaita. Siellä oli saksalaisia, japanilaisia ja joskus suomalaisiakin asiakkaita. Tarjoilijoita oli parikymmentä. He eivät puhuneet muuta kuin venäjää. Togliatin kaupunki oli aika surkea näky, kaupoissa ei ollut muuta kuin punajuurisäilykkeitä. Miten ihmiset tulivat oikein toimeen? Kirjakaupoista sai kyllä kirjoja, mutta vain venäjänkielisiä. Minäkin ostin venäjänkielisen kondensaattoreiden valmistuskirjan. Se oli ihan hyvä, mutta kuin 1930-luvulta.
Eräänä viikonloppuna minulle ehdotettiin, että mentäisiin lauantaina katsomaa Leninin syntymäpaikkaa Uljanovskiin. Minä en ollut kovin kiinnostunut sanoin, että meillä Tampereellakin on Lenin Museo. ”Missä siellä?”, minulta kysyttiin. ”En tiedä, en ole siellä koskaan käynyt”. No, joka tapauksessa lähdimme tehtaan pikkubussilla liikkeelle lauantaina. Matkaa oli noin 100 km pohjoiseen.

Uljanovski.jpg

Uljanovskiin pääsi vartioidun sillan yli

Koko matkalla näimme lohduttomia vanhoja venäläisiä asuntoja, joiden eteen oli tuotu kantoja. Näitä asukkaat yrittivät hakata talven polttopuiksi. Samoin pihoissa juoksenteli sikoja. Ennen kuin menimme Uljanovskin kaupunkiin, edessä oli suuri silta ja sitä vartioiva miliisi, joka tarkkaan kyseli jokaisen autossa olevan henkilötiedot.
Leninin museo oli mahtava rakennus. Leninin syntymäkoti oli tehty erään rakennuksen sisälle. Siellä oli 5 metriä pitkä flyygeli. Jokaisen Uljanovskin perheen todistus oli nähtävillä. Jokainen lapsi oli koulunsa paras. Leninin sisko meni Leningradiin opiskelemaan ja oli taas koko yliopiston paras. Kuitenkin vuoden kuluttua hänet tapettiin, koska hän oli heittänyt pommeja Aleksanteri III vastaan, mutta epäonnistui. Tästä alkoi Leninin vallankumouksellinen ura.
Siellä oli myös pienoismalli Simbirskistä. Se oli kaupungin nimi ennen Uljanovskia (nimi muuttui 1924). Kaikki näytti ihmeellisen kauniilta. Tuli mieleen miten kaupunki on taantunut sen jälkeen. Tässä kaupungissa oli myös autotehdas, jonka nimi oli UAZ (Uljanovski Aftoplan Zavod). Se teki Jeepin tapaisia sotilaskulkuneuvoja ja pikkubusseja. Meidän käyttämämme pikkubussi oli juuri UAZ.
Eräässä huoneessa oli iso näyttely miten sosialismi leviää maailmalla. Siinä syttyivät vuorotellen erilaiset maat punaiseksi. Minä jännitin miten Suomen käy. No se ei mennyt vielä punaiseksi. Minä huokaisin helpotuksesta.
Kun tulimme takaisin minä jännitin miten matkalaukulleni on käynyt. Olin laittanut sen väliin pienen hiuksen melkein näkymättömiin. Jos se on avattu niin hius putoaa matkalaukun sisälle. Hius oli poissa! Siitä tiesin, että minun matkalaukkuani oli pengottu kun tiesivät minun olevan poissa. No ei se mitään, minä en ollut ottanut yhtään nopean staattisen kompensaattorin piirustusta mukaani. Lisäksi minä olin hangannut kaikista mikropiireistä tunnukset pois porakoneella. No, pari vuotta myöhemmin venäläiset joutuivat ostamaan piirustukset Nokialta. Tämä oli alun alkaen yhteistyöprojekti, jolla tehtiin Gostin normit venäläisille. Gostin normit määrittelevät kaikki Venäjällä tai oikeastaan Neuvostoliitossa.

UAZ.jpg

UAZ pikkubussi

Kun kuulimme, että Suomesta tulee osastopäällikkö Lasse Saurama ja muita suomalaisia käymään, niin meidän piti alkaa etsimään kahvia Togliatista. Koko kaupungista ei löytynyt yhtään kauppaa, jossa olisi ollut kahvia! Kiertelimme kaupunkia koko päivän, mutta emme löytäneet mitään. Sitten tehtaan johtaja, joka oli kommunistipuolueen jäsen, keksi, haetaan kommunisti-puolueen toimistosta! No, sieltähän löytyi neljänneskilon paketti kahvia.
Kun suomalaiset tulivat ensimmäiseen neuvotteluun tehtaalle, niin heille tarjottiin venäläistä kahvia. Taratuta tiesi miltä kahvin piti maistua ja sylkäisi tuodun kahvin pois. Kokki parka ei ollut koskaan tehnyt kahvia ja tehnyt kalliista kahvista yhtä laihan näköistä kuin tee. No Taratuta meni auttamaan kokkia ja teki uuden kahvin.

Tarata1.jpg

Heikki Holm, venäläinen tulkki, venäläinen korkea puoluevirkailija, minä, Taratuta ja Lasse Saurama VEIn tehtaalla

Meille järjestettiin kiertoajelu Togliattiin ja läheiselle Volgan generaattoriasemalle.

volga.jpg

Taratuta seurueineen Volgan rannalla, minä oikealla

Kun kävimme katsomassa generaattoriasemaa, opas selitti, että täällä ei saa kalastaa. Samassa tuli mies repun kanssa ja hänellä oli haavi mukanaan. Hän heitti haavin veteen ja nosti sieltä parikymmentä puolimetristä kalaa. Hän laittoi ne reppuun ja heitti toisen kerran. Sen jälkeen reppu olikin täynnä ja hän siirtyi tien viereen myymään kaloja tiellä kulkeville. Tähän opas sanoi, että eihän vartijaa kukaan valvo.

Kun meidän piti lähteä Suomeen, olimme pari päivää aikaisemmin kuin etukäteen oli arvioitu. Meidän piti saada lentoliput Moskovaan. Se ei onnistunutkaan. Tehtaan johtajalla oli taas neuvokkuutta. Hän kävi kommunistipuolueen toimistossa ja sieltä tuli liput heti meidän 6 hengen seurueelle. Lentokentällä tuli suuri hälinä kun koneeseen ei päästetty kahta perhettä. Täytyy sanoa, että tässä maassa kaikki ovat tasa-arvoisia ja kommunistipuoleen jäsenet ovat vielä tasa-arvoisempia kuin muut.

Linearisointi.jpg

Linearistointiperiaatekytkentä

Sovimme venäläisten kanssa, että teemme pienen muutoksen ohjauslaitteeseemme. Tyristorin liipaisu pitää antaa vasta kun jännitteen nollapiste on mennyt. Tämä tarkoitti, että jouduimme toisen kerran tulemaan Togliattiin noin kuukauden kuluttua. Mukaani tuli Tarmo Känsälä, joka auttoi kantamaan suurta, nopeata piirturiamme juna-asemilla.

Hotellinlattia.jpg

Tarmon kanssa hotellihuoneen lattialle oli hyvä virittää mittaustuloksia

Meillä oli kolmen huoneen hotellihuone ja siellä oli hyvin tilaa levitellä mittaustuloksia lattialle. Muutoin huoneet olivat ankean neuvostotyylisen näköisiä. Oli kuitenkin kokolattiamatot lattiassa. Saimme ihan hyviä tuloksia.
Kerran kysyin missä täällä on autovaraosakauppa. ”Katso tuonne hotellin pihalle. Siellä on monta autoa takaluukut auki”, neuvoi ystäväni. Kun menimme junalla pois niin juna-asemalla oli monta vanhempaa naista, joilla oli huiviin käärittyjä etulokasuojia ja muita auton isompia osia mukanaan. Tietysti kassit olivat täynnä varaosia, joista oli huutava puute eri puolilla Neuvostoliittoa.
Mukaamme tuli myös tulkki, joka oli varustautunut junamatkaa varten valtavilla voileivillä ja erilaisilla juomilla. Tuntui, että junamatka on venäläisille suuri juhla. Me saavuimme aikanaan Moskovaan ja sieltä menimme Suomen asemalle ja edelleen Riihimäelle ja sitten Tampereelle. Matka oli tullut tehtyä.

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License