Mersun Kauko Ohjain
merchedes1992.jpg

Tuttavani Pekka (en siis minä) omistaa hienon Mersun varmaankin 1992 vuoden mallin.
Se toimii hienosti, mutta siinä on yksi paha vika: sen lukon kauko-ohjain lakkaa toimimasta silloin tällöin.
No, eihän se ole mikään ongelma ostetaan uusia avaimia.
Niitä ei kuitenkaan ole enään ollut saatavilla Suomesta.
Eihän sekään ole ongelma Pekan poika on Saksassa töissä ja sieltä niitä sai.

No nyt ei saa enään sieltäkään (2016).
Pekka toi ongelman esille ja heitti kolme kauko-ohjainta minulle.

Minä en tiennyt yhtään miten nuo avaimet toimivat, toimiiko ne radiolla vai millä.

Jonkun aikaa kun puuhastelin niiden kanssa, niin selvisi, että ne ovat IR-kauko-ohjauksella toimivia.
Mersun etuosassa pään yläpuolella on pieni laatikko, jonne IR-valo piti ohjata.
Leikkasin lukon auki ja otin sisäosat irti. Laite oli rakennttu hienosti pintaliitososista. Siinä oli salainen mikropiiri, joka teki koodin.
Tein vielä valotransistorista 1kohmin vastuksesta ja punaisesta LEDistä IR-ilmaisimen. Laitoin kaikki sarjaan ja laitoin 9V käyttöjännitteen päälle.

Laitetta tutkimalla sain siitä seuraavanlaisen piirilevyn kuvan.
Se ei ole ihan täydellinen, mutta riittävän hyvä jotta lukon pystyy korjaamaan.

Lukko.jpg

Kun kokelin lukkoa, en saanut mitä reagointia LEDiini.
Kokeilin vielä oskilloskoopillakin, mutta ei mitään reagointia.
Aloin tutkia laitetta ja löysin signaalin joka meni transistorille, mutta ei tullut sieltä pois.
Kun tutkin skoopilla transistoria tarkemmin, huomasin sen kollektorin olevan poikki.
Se oli Darlington tansistori BC857.
Sellaista minulla ei ollut, mutta kun mittasin normaalin BC547 vahvistusta, sain sille arvoksi 300. Eiköhän se riitä. Datalehden mukaan BC857 hfe on 125 - 800.

Vaihdoin transistorin ja kas kummaa LED välähti. Sehän ei vielä tarkoita, että lukko aukeaa.
Siinä koodissa oli varmaankin noin 30 pulssia, joten senkin olisi voinut kopioida ja tehdä oman avaimen. Jokaisessa Mersussa on oma koodi. Avain oli Boschin valmistama. Se oli tarkoitettu kiinnitettäväksi auton avainnippuun.

CR2025.jpg

Kahdessa muussa lukossa oli 2*3V jännite laskenut noin 2*2.5V, joten vaihdoin niihin paristot.
CR2025 oli niiden tyyppi. Niitä sattui minulla olemaan kotona.
Testasin laitteet ja kaikki toimivat.

Kun menin Pekan firmaan ja pyysin Pekkaa kokeilemaan avaimia, kaikki toimivat!

Pekka OH3GDO

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License