Kalapuntari

Kalakeinu

Toisella kalastusmatkallamme saimme yhtä paljon kaloja kuin ensimmäiselläkin kerralla. Nyt Jaska halusi myös punnita kalat. Hänellä on aina kaikki tarvittavat tietokoneen, auton ja perämoottorin korjaustyökalut taskussaan. Erityisesti muistan aina hänen lompakostaan kolikko-osatolta löytyvän naulan, jota tarvitaan kun perämoottorin potkuri osuu kiveen. Sieltä löytyi myös yhdistetty mitta- ja kalapuntari.

Kalasaavin mittaaminen pienellä taskuvaa’alla oli kuitenkin liikaa, koukku oikeni ja kalojen punnitusyritys pysähtyi hetkeksi. Emme kuitenkaan olleet tottuneet jäämään sormi suuhun ongelmatilanteissa, vaan aloimme heti keksiä ratkaisuja mittauspulmaan.

Jaska ehdotti aluksi keinulautaa, johon merkitään tasapainopaikan lisäksi eri kertoimia. Mittaus tapahtuisi eri painoisilla kivillä. Meillä ei ollut kuin pieni 20 cm kalamitta, joka ei oikein soveltunut saavin tarvitsevan laudan kalibrointiin. Huomasin pihalla Jaskan tuulimyllyn myrskynsuoja-jousen, joka tuntui sopivalta mittavälineeltä. Jousi oli noin metrin pituinen. Se venyi sopivasti käsin sitä kokeiltaessa. Henkselien käyttö jousena olisi myös ollut mahdollista, jos vain jommallakummalla olisi ollut henkselit ja kalasaalis vähän pienempi.

Kalapuntari.jpg

Kokeilimme saavia ja jousta aluksi pihakuusen oksaan, mutta jousi venyi liikaa ja saavi jökötti maassa. Kuuseen kiipeämisen vaihtoehtona Jaska ehdotti portaiden vieressä olevia tikkaita, joille oli helpompi kiivetä.

Tikkaita oli viimeksi käytetty vuonna 1932, joten Jaska sai kevyempänä luvan kiivetä lahoja askelmia pitkin kiinnittämään jousen rautalangalla yläaskelmalle. Nyt saavi jäi hienosti värähtelemään jousen varaan.

Mittasimme monta värähdystä saavi tekee minuutin aikana ja saimme luvun 33. Mittasimme vielä kuinka paljon jousi venyi kilon kalalla. Jaska mittasi puukolla tikkaisiin tehtyjä merkkejä ja sai tulokseksi 180 mm.
Nyt voimme rauhassa aloittaa kalojen perkauksen!

Kaikki tarvittavat tiedot kirjoitettiin Jaskan kalapäiväkirjan sivuille, jonka minä repäisin taskuuni. Kirjolohien, haukien ja isojen ahvenien lisäksi olimme saanet pari säynävää ja 30-40 kappaletta noin 300 g sorvaa yhdestä katiskasta. Sorva on särjensukuinen kala, joka kutee Vierikan lahdessa suurissa laumoissa.

Emme olleet kuitenkaan kiinnostuneita perkaamaan sorvia, jotka laskimme kuuluvan roskakalojen joukkoon ja heitimme vielä elävät sorvat takaisin veteen. Salamana ne häipyvät syvemmille vesille. Eeva oli kuitenkin sitä mieltä, että kyllä nekin ovat syötäviä.

Isot harmaalokit tulivat kiertelemään kalanperkuupaikalle, mutta eivät uskaltaneet laskeutua vaikka olimme jo lähteneet vähän kauemmaksi pihapiiriin. Silloin sorsanmunia koko kevään syönyt varis tuli metsästä ja laskeutui suoraan parhaalle perkuujätepaikalle. Tästä lokit suuttuivat ja kartoittivat isompina röyhkeän variksen syöksyjä tekemällä paikalta.

Myöhemmin illalla laskin kalojen painoksi 18.5 kg. Kaavahan on T=1/(2*PII)*sqrt(massa/jousivakio) ja jousivakio on 0.18 m/kp.

Muutamaa päivää myöhemmin Jaska oli Eevan kanssa ruokkinut harvinaista harmaaposkihanhiperhettä mökin pihakalliolla. Pesueeseen oli kuulunut kaksi vanhempaa hanhea ja neljä poikasta. Linnut olivat olleet tosi kesyjä, niitä pääsi syöttämään metrin päästä.

Kun Eevan ruoka oli loppunut, ne kävivät mökin edustalle ruokalevolle. Lintukirjasta luin, että isot harmaaposkihanhet eivät pesi Suomessa, mutta niitä on joskus tavattu kun ne menevät pesimäpaikoilleen Novaja Zemlijalle. Tämä tieto osoittautui myöhemmin virheelliseksi, sillä harmaaposkihanhia on nähty Etelä-Suomissa runsaasti ja pariskunta oli jo edellisenä vuonna nähty paikallisissa saarissa. Tunnistaminen on helppoa sillä koirashanhen toinen silmä on vahingoittunut ja näyttää sokealta.

En ollut aikaisemmin edes ollut kuullut puhuttavan harmaaposkihanhista, joten ainakin minun mielestäni ne ovat edelleenkin harvinaisia lintuja. Myöhemmin syksyllä pesueeseen on liittynyt vielä yksi poikanen, olisikohan liittynyt muuttomatkalta tutunnäköisten lintujen seuraan. Lokakuun alussa lintuja ei enää näkynyt.

Lahdella oli säilynyt muutama sorsapoikuekin, vaikka niiden poikaset olivat jo alkaneet vähentyä. Keväällä sorsapoikueessa saattaa olla kymmenenkin poikasta, mutta elokuun vaihteessa vain 4-5 kappaletta. Muuttomatkalla pesue vähentyy edelleen joten keväällä on sitten vaan enää kaksi jäljellä. Muutoinhan sorsat täyttäisivät kaikki järvet jo muutaman vuoden kuluttua. Lahdella pesivä härkälintu pitää melkein samanlaista ääntä kuin lehmä. Tämä on ainakin minun vanhan lehmipojan mielipide!
Kuikkia Jaska taas ei arvosta lainkaan, niiden liha maistuu ihan kalalle, ei niitä kannata edes pyytää.

Kalapuntari2.jpg

Kadonnut onkivapa kummittelee

Jaska oli ollut uistinta vetämässä ABU:n Ambassadorilla eli paremmanlaatuisella heitto-ongella, kun se oli yhtäkkiä lentänyt laidan yli ja hävinnyt veteen. Jaska oli tietysti sammuttanut perämoottorin heti ja merkinnyt paikan silmämääräisesti Teiskon ja paikallisen GSM-puhelimen maston avulla suoraan linjaan. Toiselta suunnalta ei kuitenkaan ollut löytynyt sopivia maamerkkejä, joten paikka oli jäänyt osittain epävarmaksi. Jaska haki mökiltä pienen naaran ja ajoi takaisin ongen katoamispaikalle.

Ennen perille pääsyä perämoottori teki lakon, joka ei ole aivan outo asia Jaskan moottorissa. Volvo on temppuilut ainakin viimeiset 30 vuotta. Jostain syystä ei tuttua työkalulaatikkoa ollut mukana ja Jaska souti läheisen saaren rantaa ja istui rantakalliolle miettimään miten moottorin voisi korjata ilman työkaluja.

Kotirantaan oli liian pitkä matka soutaa. Kuinka ollakaan rantakalliolla oli jakoavain ja pihdit! Mistähän ne siihen olivat ilmestyneet. Turhia miettimättä Jaska ryntäsi veneeseen ja sai tietysti moottorin purettua, korjattua ja kasattua näilläkin alkeellisilla työkaluilla.

Moottori lähti käyntiin ja Jaska heitti löytämänsä työkalut omaan työkalupakkiinsa, joka oli korjatessa löytynyt veneen pohjalta köysien alta. Sitten vaan varsinaiseen hommaan eli heittelemään naaraa veteen. Naaran ensimmäisellä heitolla oli kuitenkin tyrmistyttävä vaikutus; naara tarttui veneen pohjalla olevaan työkalupakkiin ja viskasi kaikki vuosien varrella kerätyt työkalut järveen! Ainostaan muovinen laatikko jäi kellumaan veden pinnalle. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Sinne menivät myös juuri äsken löydetyt työkalut.

Onkea eikä muitakaan tavaroita löytynyt edes seuravana päivänä, jolloin olin Jaskan kanssa kalassa. Suurin aika kuitenkin kului naaraamiseen. Jaskan moottori oikutteli melko tiuhaan, mutta aina vaan se myös lähti käymään pienen rassaamisen jälkeen. Minä en edes toivo koskaan oppivani niin taitavaksi mekaanikoksi.

Muistaakseni minun omaa Evindurea ei tarvinnut tuolla tavalla aina korjata, mutta Jaskan perämoottorihan on VOLVO, maailman paras merkki. Esitin varovaisen mielipiteeni moottorin nykykunnosta ja ihmettelin miten kukaan voi liikkua perämoottorilla ilman pura ja kokoa taitoja. Ehkä muilla on uudemmat moottorit, tiedä häntä oli Jaskan mielipide.

Ilma oli aika kehno, jouduimme pari kertaa pakenemaan saareen pahempia vesikuuroja pakoon. Tämä oli heinäkuun alkua ja minun kosteusmittarini näytti koko viikon ajan 95-100% suhteellista kosteutta. Seuraavan päivän Jaska oli taas ollut koko päivän naaraamassa ja nostaessaan ankkuria siellä oli löytynyt kadotettu Ambassador! Kaikki taas hyvin kalojen täysipainoinen ajojahti voi alkaa.

Lepakot

Jaskan mökillä myöhemmin illalla lepakot alkoivat lennellä pitkin pihaa ja metsästää omia saaliitaan. Täytyi ihmetellä kuinka nopeita ja äkkinäisiä liikkeitä ne pystyivät tekemään. Lepakoiden määrää oli vaikea laskea härässä illassa, mutta ainakin kymmenkunta niitä näytti olevan.

Eeva oli iltahämärässä nähnyt myös minkin kulkevan pentunsa kanssa rannassa. Minkit ovat petoja syömään sorsanmunia ja -poikasia, joten niitä ei katsota hyvällä silmällä, vaikka ne kauniita ovatkin.

Jaska asettikin minkinpyydyksen paikalleen saunan eteen. Syötiksi laitettiin kalanpää. Pari päivää myöhemmin Jaska pyysi katsomaan Volvon tavaratilaan. Kun aukaisimme sen niin minkki sylki ja sähisi kiukkuisena Jaskalle. Taas oli yksi sorsarosvo vähemmän.

Takuuvarma kosteusmittari

Aikaisemmin mainitsinkin jo kosteusmittarista, jonka mallin olin nähnyt Angervon Säänopin perusteista. Kirjassa kerrottiin kuusenoksasta tehdystä kosteusmittarista, jota on käytetty Alppimaissa ainakin vuosisatoja. Myöhemmin samalla periaatteella toimivia ukko ja akka -sääennustusmittareita on myyty myös Suomessa. Aineet mittariin ovat yksinkertaiset: metsästä haetaan ainakin vuoden kuivanut suora ja ohut kuusenoksa, pala kuusen runkoa tarvitaan myös Runko kiinnitetään sopivaan paikkaa ulos tai sisälle. Minulla on ollut tälläinen kosteusmittari ainakin 20 vuotta. Hyvin on toiminut.

Kosteusmittari632.jpg

Kalastusta Uudessakaupungissa

Kerran menimme Aumalan Heikin kanssa Uuteenkaupunkiin. Siellä oli tamperelaisille varattu vanha talo ja muutama vene. Se oli kuin kesämökki, paitsi nyt olimme talvella liikkeellä. Menimme pilkille suksilla ihan tuon mökin edustalle.

HeikkiPilkill%C3%A4.jpg

Aurinko paistoi tammikuussa mukavasti ja saimme paljon kalaa. Käytimme pilkkiä ja tavallisia vormuskan toukkia syötteinä. Emme koskaan ole saaneet niin paljon kalaa!
Sitä tuli noin 15 kg ja se oli valkoinen kala kuin särki, mutta ei kuitenkaan särki.
Ne kalat oliva siikoja, aivan tuntemattomia meille.

Siika.jpg

Kun tulimme noin viiden kuuden aikaan takaisin, söimme vähän, mutta sitten olimme niin väsyneitä, että kellahdimme mökin sängyille ja nukahdimme.

Heräsimme joskus kello yhden aikaan yöllä. Nyt ei enää nukuttanut ja menimme katselemaan ulkoilmaa. Siellä olikin hienoa nähtävää. Taivas oli täynnä tähtiä.

Juuri sinä yönä 9 helmikuuta 1998, näimme hienon liikkuvan ja ison tähden.

Se oli Halleyn komeetta. Seuraavan kerran se ohittaa maapallon vuonna 2061.

Ihastelimme hienoa tähteä, emme varmaan olisi nähneet sitä paljain silmin Tampereella, tuskin olisimme olleet edes ulkona.

Seurasimme sitä pitkän aikaa, kunnes tulimme loppuyöksi takaisin mökille.

Kun poikkesimme erääseen kauppaan, kaupan myyjä toivoi, että hänelläkin olisi myytävänä noita hienoja meidän kalojamme, siikoja.
Matkalla pysyhdyimme ihastelemaan joutsenia, jotka oliva tullee jo helmikuun alussa Suomeen.

JoutseniaUudessakaupungissa.jpg

Tulimme kotiin ja näytin kalapussia ovella vaimolleni. Hän sanoi:

"Top-tykkänään, noita kaloja ei tuoda sisälle."

"Perkaatte kaikki kalat ulkona, ennen kuin tulette sisälle"

No, ei auttanut kun alkaa perkaamaan 15 kiloa kaloja. Silloin oli jo pimeä ja melko kylmä ilma.
Siellä vain saimme Heikin kanssa hytistellä paljain sormin ja perata kalat.

HeikinKanssaKalanperkkuussaUudestakaupungista.jpg

Pekka OH3GDO

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License