Jaskan Seikkailuja

Siivet irti, siivet kiinni

Utin SM-purjelentokisoissa 1973 Tuomisen Jaskalla oli koneena vanha UTU, jonka liitoluku oli vain 25 kun uudemmat muovikoneet lensivät jo lähes 60 kilometriä eteenpäin yhden kilometrin korkeudelta. Sinnikkäästi Jaska oli joka päivä rivissä vaikka ei tällaisella koneella voittoja pystynyt ottamaan.
Viimeistä edellisenä kilpailupäivänä Jaska joutui pahaan paikkaan ja nostoja ei löytynyt, varsinkin kun niitä piti olla taajassa muihin koneisiin verrattuna.
Jaskan radiosta kuului pulinaa kentälle
-” Pahalta näyttää, korkeus 300 m, eikä nostoja ole”
Vähän ajan päästä kuului:
-” Peltoon mennään, mutta ei ole peltoa on vaan metsää”
-” Korkeus 200 metriä, pian loppuu”
-” Korkeus 100 metriä, mutta nyt näkyy aivan sileä pelto, helppo homma”
-” Korkeus nolla, pellossa ollaan”
-” Hei tämähän on suo! Siivet jämähtivät suohon kiinni, mutta kone menee eteenpäin”
jaska.jpg

No Jaska nouti Mossen perävaunulla koneen kappaleet Uttiin. Siellä hän alkoi miettiä miten huominen kilpailu sujuisi ilman siipiä.
”Kone on saatava kuntoon huomisaamuksi” oli Jaskan mielipide.
Purjelentokoneen siivet voidaan kyllä korjata lasikuidulla ja hartsilla, mutta siihen tarvitaan noin 20 asteen lämpötila. Toukokuisen illan lämpötila oli laskenut jo alle 14 asteen ja laski lisää. Toinen vaihtoehto on viedä kone sisätiloihin, mutta mistä löytää tarpeeksi suuren hallin lentokoneen siipiä varten samana iltana?
Utin lentokenttä palvelee myös sotilaskoneita ja niillähän on tietysti omat hallit. No, Mossen nokka kohti lähintä armeijan lentokonehallia, mutta siellä oli kiväärimies portilla, joten ei siitä noin vain sisälle menty. Aikansa selitettyään Jaska saa audienssin paikalliselle komentajalle, joka tulee aamutakissaan ja tohveleissaan avaamaan lentokonehallin ovet. Koneet käynnistetään ja ajetaan hallista ulos, jotta Jaska pääsee korjaamaan lentokoneenromuaan.
Sisällä hallissa on tarpeeksi lämmintä, jotta hartsi reagoisi kovettajan kanssa tarpeeksi nopeasti ja siipien korjaus onnistuu.
Aamun käskynjaossa Jaska on taas mukana ja lähtee muiden mukana päivän tehtävälle!

Teltta palaa!

Illalla Jaska menee nukkumaan telttaan, jossa on omatekoinen telttalämmitin. Nestekaasulla toimiva liekki, josta lähtee metalliputki telttakankaan läpi ulos. Teltta on vanha armeijamallinen ryhmäteltta, joten se kyllä sopii lämmitettäväksi. Yöllä Jaska herää kummalliseen kolinaan. Hetkessä hän on täysin hereillä. Joku on kaatanut lämmittimen yöllä kompuroidessaan ja teltta palaa! Jaska herättää muut ja ryntää ulos. Liekit syövät kovalla vauhdilla teltan toista puoliskoa. Samalla hän muistaa että teltassa on Jaskan pieni kaksivuotias poika Hermanni nukkumassa! Hän ryntää palavaan telttaan, jossa nestekaasupullo saattaa minä hetkenä hyvänsä räjähtää. Hän sieppaa pojan kainaloonsa ja ryntää ulos. Samalla teltta romahtaa ja kaikki sen sisällä olevat esineet syttyvät nestekaasun avulla palamaan. Palavasta liekistä kaasu oli aluksi sytyttänyt läheisen telttakankaan. Koko teltan palamiseen kului korkeintaan 30 sekuntia aikaa, mutta ihmishenkiä ei sentään menetetty.
Toisen kerran Jaska koki nestekaasupullon kanssa kauhunhetkiä Kattilakosken leirialueella Tornionjoella. Aikaisin aamulla Jaska oli jättänyt kaasukeittimen porisemaan teltan edustalle ja palatessaan huomaisi pullosta tulevan kymmenen metriä pitkän tulisoihdun. Ilmeisesti pullon letku oli hapertunut rikki ja kaasu oli päässyt pullon suuttimesta pulloon. Sekunnit olivat kalliita, mitä tehdä? Pullo oli kuin iso kranaatti joka saattoi surmata leirintäalueella kymmeniä ihmisiä räjähtäessään. Jaska sieppasi mustuneesta letkusta kiinni ja lähti raahaamaan palavaa pulloa läheiseen järveen. Kaikki seurasivat kauempaa kumpi ehtii ensin: pullo räjähtää ja tappaa Jaskan vai Jaska ehtii viedä pullon järveen? Jaska oli tälläkin kertaa nokkelampi ja sai pullon veteen, jossa se jäähtyi ja sammui. Pullo kupli vielä kauan, mutta räjähtämisestä ei enää ollut vaaraa. Hengenpelastusmitali olisi tästä uroteosta kuulunut Jaskalle.

jaska1.jpg

Automonttöörin lentokone ja kreivitär Orsini

Vuoden 1972 purjelennon Euroopan-mestaruuskisat pidettiin Räyskälässä ja mukana oli osanottajina mm. italialainen kreivitär Orsini, jonka suku omistaa suuren osan FIATin autotehtaista. Kreivittärellä on kaksipaikkainen purjelentokone ja siinä oli toisena kreivittären oma kuljettaja. Lentokoneenkuljettaja vei mukanansa koneeseen aina pari pulloa samppanjaa. Kun muut ihmettelivät tätä tapaa, hän selitti, että kun purjekone menee maanviljelijän peltoon, on pullot hyviä olemassa maaviljelijää lepytettäessä. Jaska toimi johtotehtävissä kilpailun aikana ja kreivitär katseli Jaskan konetta ja kyseli Jaskan ammattia. Jaska vastasi purjelentoenglannilla, että ”Automonttööri”. Kreivitär pudisteli päätään ja sanoi, että kyllä hänelläkin on 30000 automonttööriä töissä, mutta kellään ei ole omaa purjelentokonetta.

Mossen moottori irti, uusi tilalle

jaska4.jpg

Kesän 1972 purjelentokisat olivat loppu juhannusaattoiltana ja Jaska suunnisti kotiin Tampereelle purjelentokone perässään. Melkein heti Mossen moottori sanoi sopimuksensa irti ja auto pysähtyi Vojakkalan kylän laitamille. Kello oli jo vähän yli puolenyön, joten varaosien saanti juhannusyönä ei ollut kovin todennäköistä. Jaska lähti herättelemään läheisen maatalon isäntää, joka alushousujaan pidätellen tuli vihaisena ulos. Vähän aikaa selitellen Jaska sai selitettyä asiansa ja pyysi päästä isännän traktoritalliin nostamaan moottorin ylös. Isäntä raapi korvallistaan ja alkoi vähitellen tulla myötämieliseksi Jaskaa kohtaan. Kun varaosista tuli puhe isäntä muisti, että hänellä on tallin takana vanha Mosse, josta voisi kyllä saada varaosia, mutta hänellä itsellä alkaa traktoriremontti aamulla kello 7:00, joten hän ei voi lainata talliaan.
Jaska sanoi, että tämän sopi hyvin sillä hänelläkään ei ole aikaa oleskella juhannuspäivää autotallissa. Sovitaanko, että maksan 500 mk Mossen moottorista ja tallin vuokrasta kello seitsemään aamulla. Isäntä raapi taas korvallistaan, mutta ei keksinyt lisää verukkeita, joten asia pidettiin sovittuna. Isäntä meni nukkumaan ja Jaska alkoi korjaamaan Mossea. Ensin irrotettiin isännän Mossesta moottori ja nostettiin tallin syrjälle. Sitten Jaskan Mosse työnnettiin tilalle ja siitä nostettiin moottori pois. Vihdoin siirrettiin toinen moottori Jaskan Mosseen. Kello seitsemältä kaikki oli valmista, kun isäntä tuli paikalle Jaska oli jo poissa. ”Haluaisinpa nähdä kun isäntä alkaa korjaamaan omaa traktoriaan juhannusaamuna kello seitsemältä” sanoi Jaska kotimatkalle Eevalle, joka oli avustanut korjausta koko yön.

AMAZON Mossen tilalle

jaska2.jpg

Kuten kaikki tietävät Jaska on melkein koko elämänsä korjannut autoja. Volvo-autolla ollessaan hän tietysti kehui Volvoja, joka käänteessä. Volvo-auton isännät olivat mielissään, mutta yksi asia heitä vaivasi, Jaska itse ajoi Mossea.
Kun isännät tiedustelivat asiaa Jaskalta, hän vastasi. ”Katsokaa tilipussia, ja miettikää sitten miksi minä ajan Mossella”. No kun asia selvisi, isännät päättivät antaa Jaskalle vanhan Volvo Amatzonin vuodelta 1963 sillä ehdolla, että hän ei saa sitä myydä.
Nytkin, vuonna 1998, Jaskalla on vieläkin sama valkoinen Amatzon!
Kyllä Volvokin on mennyt rikki, kerran jopa Lapin erämaassa. Moottorista alkoi kuulua kolinaa 50 km ennen Ivaloa. Jaska sammutti moottorin ja kaarsi tien sivuun. ”Laitas Eeva teltta pystyyn, minä alan katsella moottoria.”. Jaska purki Volvon moottorin jäkäläkankaalle ja huomasi, että yksi moottorin kampiakselin runkolaakerista on rikki. Uusi pitäisi saada tilalle. Mistä täältä Lapin erämaista löytyy 1963 vuoden Volvon runkolaakereita, ei mistään. Toinen mahdollisuus on tietysti tehdä uusi laakeri erämaassa, ei tarvita kuin sorvi ja sorvari. Mistä löytyy Lapista lähin sorvi Jaska mietti. Ei täällä ole muuta teollisuutta kuin tien kunnostusasemia eli TVH:n korjausasema saattaa jostakin löytyä. Jaska otti vanhan laakerin malliksi mukaansa ja liftasi ohikulkevaan autoon. ”Muista pistää teltan ovi kiinni, jotta karhut eivät tule vierailulle. Minulla saattaa mennä joitakin päiviä ennen kuin palaan”, rohkaisi Jaska Eevaa lähtiessään.

TVH:n Ivalon varikkokin löytyi ja siellä oli myös sorvi. ”Voisiko joku sorvata minulle Volvon runkolaakerin” Jaska kyseli paikallisilta lappalaisilta. Kaikilla tuntui olevan kiire, päinvastoin kuin normaalisti lapinihmisillä. Silloin Jaska huomasi kysyä onko sorvilla kiire, jos hän vaikka saisi lainata sitä. ”Ei sorvilla ole kiire”, huokasivat miehet helpottuneena. Pieni mutka oli kuitenkin matkassa, mistä saada laakerimetallia. Yksi poromies muisti, että eiköhän sitä olisi siinä venäläisten lentokoneessa joka makaa tuolla muutaman kymmenen kilometrin päässä olevassa tunturissa. Pienien mutkien kautta Jaskalla oli kädessään uusi Volvon runkolaakeri. Paluuliftauksen jälkeen Jaska pääsi Ivalon tielle takaisin.

jaska5.jpg
Eeva oli vielä tallella ja Volvokin saatiin entistä ehompaan kuntoon. Volvon kokka käännettiin Jäämerta kohti, kyllä uudenkarhealla moottorilla kelpaa ajella vaikka Norja päästä päähän. Norjan tulli kyseli onko tullattavaa. ”Ei muuta kuin Eeva, vähän ruokatarvikkeita ja pyssy karhujen karkotteeksi”. ”Ei Norjaan saa viedä aseita, meillä on siitä huonoja kokemuksia kun natsit tulivat aseiden kanssa metsästysretkelle toisen maailmansodan aikana Osloon” sanoi tullimies. No kivääri piti jättää siihen ja palata takaisin Jäämereltä samaa reittiä pitkin, Norjan läpiajosta ei sillä kertaa tullut mitään.
Mosse on vielä tallella, tosin hieman purettuna, vaihdelaatikko on myyty. Eeva ja Jaska nostivat Mossen kyljelleen ja Jaska irrotti siitä vaihdelaatikon. Mossesta lentelevät pienemmät linnut jo kylkien läpi. On ollut puhetta viedä Mosse kaatopaikalle, mutta tuntuu se itsestäänkin siihen maatuvan.

Jaska ja kotka

jaska_ampuu.jpg

Nuoruudessaan Jaskalla oli metsästystä varten vanha isoisänsä aikanaan perimä tussari, johon hän itse täytti käytettyihin haulikon hylsyihin uutta ruutia ja lyijyhauleja. Vanhat patruunat laajenivat tästä uudesta täytöstä, eivätkä tahtoneet tulla laukauksen jälkeen pois haulikon pesästä. Uuden nallin laittaminen ei kuitenkaan aina onnistunut, patruuna ei lauennut silloin kun pitäisi. Jaskalla oli kyllä lompakossaan naula, jolla hän kaiversi patruunaa irti.
Kerran hän oli ampumassa teertä ja patruuna ei taaskaan lauennut. Jaska oli juuri taittamassa haulikkoa auki kun hän huomasi patruunan sihisevän. Hän yritti painaa piipun takaisin paikoilleen, mutta ei aivan onnistunut. Haulikko laukesi pienellä viiveellä, puoliksi aukinaisena. Jaska sai kasvot täyteen räjähdyksen lennättämää ruutia ja haulikon panoksen pahvinkappaleita. Jaskan silmät muurautuivat umpeen ja näkö meni saman tien.
Mitä tehdä? Jaska oli syvällä metsässä sokeana, monen kilometrin päästä kotoa. Jaskalla oli onneksi viisas koira Penu mukana. ”Penu tänne”, Jaska komensi. Jaska sitoi Penun hihnaan narun repustaan ja sanoi ”Kotiin”. Penu ymmärsi tilanteen ja talutti Jaskan kotiin. Muutaman päivän päästä Jaskan muurautuneet silmät avautuivat ja hän näki jälleen.

Jaska ja teeri

teeri.jpgJaskaKalaa2.jpg

Penu oli muutenkin viisas koira. Teerimetsällä Penu katseli puita ja kun teeri löytyi, Penu teki laajan kierroksen siten, että teeri jäi Jaskan ja koiran väliin. Penu pysytteli riittävän kaukana teerestä, jotta se ei lähtenyt lentoon. Penu antoi pieniä, kevyitä haukahduksia silloin tällöin, jotta teeren mielenkiinto kohdistuisi koiraan ja Jaska pääsisi sopivasti ampumaetäisyydelle.
Kun puista lähti lehti, koiraa ei enää voinut käyttää teerenajossa, teeren varoalue kasvoi. Kun Jaska otti pyssyn ja Penua ei otettu mukaan, se vihoitteli monta päivää metsästysretken jälkeen. Vanhemmiten Penu tuli epäileväiseksi vieraita kohtaan ja meni heti syömään kaikki ruokansa kupistaan kun vieras ilmestyi Jaskan kotiin. Ilman Penua Jaska oppi teerien metsästämisen veneestä. Teeret pitävät vettä turvallisena aineena, eivätkä lähde liikkeelle vaikka vene tulee niiden turvaetäisyyden sisäpuolelle. Turvaetäisyys riippuu vuodenajasta, kun lehti on puussa se on noin 100 metriä, mutta myöhemmin syksyllä se muuttuu 200 metriin.
Jaska otti kerran syksyllä mukaan haulikon kalastusmatkalle. Kysyin ”Miten haulikolla ongitaan, onko se vähän kuin pilkkimistä?”.

TeeriJaska.jpgjaskanteeri1.jpgjaskanteeri2.jpg

Jaska ei vastannut mitään. Illan jo hämärtyessä palailimme hyvän kala- ja sienisaaliin kanssa Kalliosalon ohitse ja Jaska muisteli miten tuossakin oli kerran 200 teertä ihan veden rajassa syömässä puolukoita ja hänellä ei ollut yhtään patruunaa jäljellä haulikossa.
Vähän päästä Jaska sanoi ”Katsos tuolla saaren päällä lensi teeri”. Minä en kyllä nähnyt mitään. Menimme toiselle puolella saarta ja Jaska taas sanoi ”Katsos tuota teertä tuolla ison koivun latvassa”. Nyt huomasin hämärän mytyn koivun lehvien suojassa melkein puun latvassa. ”Huopaa venettä siten, että lasket nokka suoraan kohti tuota koivua”. Ponsanselällä oli aikamoinen puhuri ja veneen kokka nousi ja laski ainakin metrin jokaisella aallolla. Kun olimme noin 50-70 metrin päästä koivusta, Jaska laukaisi juuri aallon harjalla, jolloin haulikon nokka hetkeksi pysähtyi. Teeri putosi ja kävimme noutamassa sen muiden saaliiden joukkoon. Se oli iso ukkoteeri, jonka komeat kaarevat pyrstösulat ovat vieläkin autotallissani muistona. Seuraavana päivänä söimme Eevan laittamaa rasvaista teeripaistia, paistettua kuhaa, kantarellikastikkeessa karpalohillon kera kolmistaan Jaskan mökillä. Vaikka Jaskan mökin keittiö ei ollut turhan pramea, ruokapöydän antimet olisivat kyllä kelvanneet vaativimmillekin asiakkaille.

JaskanTuulimylly.jpg
vene.jpgMoottori.jpg

Jaska käyttää ruuanlaittoon venäläistä retkikeitintä, joka käy bensalla. Ensin keitin lämmitetään kuumaksi sytytystableteilla ja sen jälkeen bensa alkaa palaa kohisevalla liekillä. Pelkään aina, että liekin lähellä oleva bensasäiliö räjähtää. Retkikeitin on tehty venäläisten autonkuljettajien käyttöön, sillä bensaa autossa on aina saatavilla. Lisäksi bensa on halvempaa polttoainetta kuin muut retkipolttoaineet; kaasu tai sprii. En ole tosin nähnyt yhtään länsimaista retkikeitintä. Ei niillä kyllä mitään teekään tuulisilla jäälakeuksilla.

Mets%C3%A4stys.jpg

"Hän korjaa radioita ajattelemalla"

Jaskan tuomassa kirjassa "Laskette varmaankin leikkiä Mr. Feynman" fysiikan Nobel-palkinnon saaja Richard Feynmanin kertoo anekdootin radion korjauksesta. Hän sai nuorena mainetta korjatessaan radion pelkästään ajattelemalla. Muistan itsekin melkein samanlaisen tapauksen Saksasta.
Olin vuonna 1970 Münchenissä kesätöissä Rohde & Schwartzilla virittämässä uusia Tektronix-oskilloskooppeja paikallisella maahantuojalla. Kävimme Leenan kanssa optikoksi opiskelevan toisen suomalaisen, Mikon luona kylässä. Naiset katsoivat jotakin TV-ohjelmaa, kun TV yhtäkkiä hajosi. Se oli aivan normaalia siihen aikaan, varsinkin kun tämä televisio oli kirpputorilta ostettu opiskelijamalli. Alkoi hirveä huuto, naiset halusivat nähdä miten TV-elokuva loppuu ja komensivat minut nopeasti töihin. Minulla ei ollut minkäänlaista mittaria tai työkalua mukanani. Vastusteluni ei auttanut, vaan piti ryhtyä töihin. Keittiöstä löydettiin voiveitsi, jota käytin ruuvimeisselinä ja kone saatiin auki. Televisioon jäi vaakaviiva, josta tiesin suurinpiirtein missä toiminnassa vika piili.
Kone oli minulle tuntematon saksalainen merkki, mutta sieltä löytyi tuttuja WIKA-merkkisiä mustia kondensaattoreita, jotka tunnetusti olivat usein rikki. Kondensaattorin voi mitata helposti yleismittarin vastusmittaustoiminnalla. Jos kondensaattori johtaa tasasähköä se on viallinen. Minulla ei kuitenkaan ollut yleismittaria oskilloskoopista puhumattakaan mukanani! Leenan käsilaukusta löytyi kuitenkin edelliskesänä Stuttgartista ostettu pieni Flims-merkkinen taskuradio, jonka hinnankin vielä muistan, 30 saksan markkaa. Laitoin radion päälle ja avasin johdon päässä olevan yhdeksänvoltin pariston toisen nepparin. Jos väliin kytketty kondensaattori johtaa sähköä, radio alkaa soida. Mittasin kaikki vertikaalipäätteen kondensaattorit, mutta en löytänyt vikaa. Tiesin kuitenkin, että vika on jossakin mustissa WIKA-merkkisissä kondensaattoreissa!
Mietin lisää. Kun yleismittarilla mittaa kondensaattoreita, ne eivät aina ole aivan täysin oikosulussa, vaan niissä on vuotovirtaa, jolloin ohmimittari saattaa näyttää jotakin 1000- 10000 ohmin välillä, kun mittaustulos ehjillä kondensaattoreilla pitäisi olla ääretön. Tarvitsin vahvistimen radio-mittariini! Kaivaessani taskujani löysin sieltä yhden vaivaisen NPN-transistorin 2N2222, joka oli ollut siellä monta viikkoa, luultavasti koko kesän. Kytkin sen radion ja pariston väliin oikeaoppisesti vahvistimeksi; kollektori pariston plus-napaan ja emitteriradion virtajohdon vapaaseen nastaan. Otin television kaiutinjohdot väliaikaisesti mittajohtokäyttöön ja aloin mitata uudestaan. Vika löytyi! Se oli tosiaankin yksi vertikaalipääteasteen WIKA-kondensaattoreista. Sen arvo oli 0.22uF 250V.
Mistä saisin varaosan? Ainoa paikka oli korjattavana oleva televisio. Siihen aikaan putkien hehkut oli suodatettu 0.1uF kondensaattoreilla maihin, jotta ääneen ei tulisi haitallista 50Hz ääntä. Saksalaiset olivat huolellisesti maadoittaneet myös muiden kuin äänipiirin putkien hehkut maihin ja vieläpä putken molemmilta puolelta. Tiesin, että muut kuin äänipiirin putket eivät tällaista suodatusta tarvinneet, joten otin kaksi 0.1uF kondensaattoria saksilla irti. Seuraava ongelma on kondensaattorien kytkeminen viallisen tilalle. Elektroniikkatöissä käytetään aina juotinta ja tinaa tällaisten korjausten suorittamiseksi, mutta kumpaakaan ei ollut optikko-opiskelijan huoneessa. Keittiöstä löytyi kuitenkin laastaria, jota käytin sitomaan kondensaattorit yhteen ja vanhan paikalle. Kaiutinjohdot paikoilleen ja työ oli valmis. TV-päälle ja kokeiltiin. Kuva tuli ja pienen pystylineaarisuuden säätämisen jälkeen katsottiin rauhassa elokuva loppuun.
Seuraavana kesänä kysyin optikko-Mikolta onko hän korjauttanut TV:nsä kunnolla.
-" Eihän se ole mitään vaatinut, sinähän korjasit sen viime kesänä". Kurkistin TV:n sisälle ja siellähän oli sama laastaroitu kondensaattoripaketti edelleenkin. Mahtaa joku oikea TV-korjaaja hämmästyä kun saa laastarilla paikatun TV:n käsiinsä. Varmaankin hän ajattelee, että se on ollut oikein ihmistohtorilla paikattavana.

Televisionkorjausta Moskovassa

moskova3.jpg

Toinen melkein vastaava tapaus tapahtui Moskovassa 1980. Nokia Kondensaattoritehtaan myynti-insinööri Rajalan Hannu järjesti Moskovaan konferenssia, joka käsitteli nopeita staattisia kondensaattoreita. Ne ovat tyristoreilla ohjattuja loistehonkompensointilaitteita. Konferenssi pidettiin suomalaisella kauppakamarilla ja Nokian paikallinen edustaja oli mukana järjestämässä sitä. Rajalan Hannu oli viimeisen päälle hieno myyntimies ja ajatteli asiat etukäteen pitkälle. Jotta konferenssin järjestelyt menisivät nappiin, pitää kaikki asianomaiset ottaa huomioon myös henkilökohtaisella tasolla. Keskusteluissa oli tullut ilmi, että Nokian edustuston päälliköllä Moskovassa oli pieni pulma, paikallinen kolmoskanava ei näkynyt kunnolla. Hannu kääntyi puoleeni ja kysyi voinko auttaa asiaa. Lisäselvittelyssä sain selville, että edustustossa oli Salora-merkkinen televisio, joka oli erikoistilauksessa tehty Moskovan kanaville. Ilman erikoisvaraosia työstä ei tulisi mitään. Salorasta sain kiinni entisen hämeenkyröläisen työkaverini Heikkilän Raimon. Hän kertoi, että Moskovaan menneet muutamat TV:t olivat tehty Australian kanavanvaihtajista virittämällä I-alueen kanavat suomalaisen ULA-taajuusalueen kohdalle. Mitään varaosia ei kuitenkaan enää ollut saatavilla. Pienellä neuvottelulla sain kuitenkin Raimon tekemään sopivan kanavanvalitsijan ja välitaajuusosapaketin. Paketti ilmestyikin koti-ikkunani alle eräänä lauantai-iltapäivänä. Raimo oli jopa käynyt sen itse tuomassa syntymäkotiinsa mennessään, mutta ei ollut pysähtynyt edes kiitosta saamaan.
Konferenssi Moskovassa alkoi ja sain pitää puheeni suomeksi, koska meillä oli erinomainen venäjänkielen tulkki mukanamme. Muutaman kerran yritin korjata tulkin käyttämiä venäläisiä ammattitermejä, sillä olin jo oppinut sen verran venäjää, että tiesin mistä puhuttiin. Tulkki kyllä sitten rankaisi nopeasti takaisin ja alkoi kysymään selventäviä kysymyksiä kesken puheen!
Illalla menimme Nokian edustussaunalle, joka oli yhtä kuin Nokian edustajan koti. Siellä se Salora odotti korjaajaansa. Kun muut menivät saunaan minä aloin purkaa televisiota. Onneksi tällä kertaa oli tarvittavia työkaluja ja kokonainen kanavanvalitsija ja välitaajuusosa mukana. Ajattelin, että helppo homma. Kun sain kaikki osat vaihdettua koneen kolmoskanava näkyi edelleenkin yhtä huonona! Muut tulivat saunasta ja alkoivat juomia maistellen katsella järjestämääni huvitusta. Kondensaattoriosaston johtaja maisteri Matikainen sanoi, että on välillä hauskaa katsella työntekoakin. Olin tehnyt kaiken mitä olin etukäteen miettinyt, mutta se ei auttanut. Hikikarpalot nousivat otsaani vaikka en ollut käynyt saunassa.
Kyselin vielä omistajalta lisätietoja, näkyykö kolmosen kuva naapureilla ja onko kuva yleensäkään näkynyt täällä.
-" Kyllä kuva on muilla ihan hyvä ja täälläkin se näkyi aikaisemmin"
-" Koska se huononi?"
-" Silloin kun tehtiin saunaa tuohon yhteen huoneeseen"
-" Ahaaa.., onko antenniin koskettu?"
-" Kyllähän se katkesi, mutta sähköinsinöörinä korjasin itse"
-" Saanko nähdä antennikorjauksen"

Kun löysin sohvan takaa käsin solmitun antennijatkoksen, jossa vaippa ja keskijohto olivat yhdessä, tiesin että maineeni oli pelastunut.

Pienen korjauksen jälkeen kuva oli taas moitteeton ja omistaja oli erittäin tyytyväinen. Hän kysyi mitä maksaa.

-" Eihän tuo nyt mitään. Samalla tuo kävi kun kuitenkin olimme tulossa Moskovaan"
Kun hän edelleenkin kysyi maksua sanoin, että riittää jos hän opastaa minut johonkin moskovalaiseen lelukauppaan, sillä Sami ja Ulla olivat noin 3-5-vuotiaita eli parhaassa leikki-iässä. TV:n omistaja ei puhunut mitään, mutta Moskovasta lähtiessä sain niin paljon leluja kuin jaksoin kantaa. Yksi oli Ullan kokoinen Miska-olympiakarhu, sillä Moskovan olympialaiset olivat juuri kuukauden päässä tulossa. Sami sai suurimman mekanopaketin mitä Moskovasta löytyi.

MOskova_vei_instituutti.JPG

Ennen lähtöämme neuvoteltiin kuitenkin moskovalaisen VEI-sähkötutkimusinstituutin kanssa Togliattiin tulevasta yhteistyöprojektista. Sovittiin, että venäläiset tekevät tyristori-osan ja asennukset. Suomalaiset tekevät ohjauskaapin ja kondensaattorit. Rajapinnaksi sovittiin tyristorien ohjauspulssit. Tarkastaessani venäläisten ehdotusta tyristoripiiriksi huomasin, että he olivat käyttäneet liian pieniä vaimennusvastuksia tyristorin yli olevissa RC-piireissä. Niistä aiheutui noin kaksinkertainen ylijännite tyristorin sammumishetkellä. Tämä ihmetytti minua, sillä olin pitänyt venäläisiä tyristoriasiantuntijoina. Itse olin ollut jo 15 vuotta Tolmusen Niilon henkilökohtaisessa matematiikkaopisssa. Melkein joka ruokatunti laskimme erityisesti vaihtovirta- ja magnetismiteorian laskuja ainakin kymmenelle lautasliinalle Nokian ruokalassa. Kysyin ylijänniteongelmasta venäläisten johtajalta Taratutalta. Hänellä oli jonkun verran enemmän alaisia kuin minulla, joten kyllä asiat varmaan selviäisivät. Hänellä oli neljä tutkimuslaitosta Moskovassa Leningradissa, Togliatissa ja jossakin Siperiassa. Alaisia hänellä oli tasan 4000 enemmän. Taratuta otti asian henkilökohtaisena loukkauksena, sillä ilmeisesti hän ei ollut ajatellut asiaa lainkaan tai sitten ei osannut laskea ylijännitettä etukäteen. Illalla hän otti sen uudestaan puheeksi ja ehdotti vedonlyöntiä asiasta. Minä sanoin, että kyllä se vaan sopii, mistä lyödään vetoa. Hän ehdotti laatikollista venäläistä samppanjaa.
-" Eikös samppanjaa tehdä vain Ranskassa?"
-" No sopiiko laatikollinen armenialaista konjakkia?"
-" Eikös konjakkikin tehdä vain Ranskassa, toiseksi mitä konjakilla tehdään? Onko se jonkinlaista kengänkiilloketta?"
-" No, ehdota sinä", sanoi Taratuta. Koskaan kukaan ei puhutellut häntä muuta kuin sukunimellä, tuskin hänellä etunimeä olikaan, eivät ainakaan pienemmät johtajat sitä tienneet.
-" Hmm, ei nyt tule mitään mieleen. Ei täällä Moskovassa taida olla mitään mistä kannattaisi lyödä vetoa", sanoin ja niin veto jäi lyömättä.
Myyntimiehet olivat kauhuissaan ja jälkeenpäin neuvoivat miten asiakasta pitää kohdella. Minä sanoin, että eivät sellaiset ole mitään asiakkaita, jotka ostavat lisenssin nopeille staattisille kompensaattoreille ilman rahaa.

Toljatin toilauksia

Togliatti1234.JPG

Nopea staattinen kompensaattori valmistettiin Tampereella ja aikanaan lähetettiin Togliattiin testauksia varten. Togliatin tutkimuslaitos on noin kuusi hehtaaria suuri muuntajametsikkö. Sisäkoestustila on 60*60*120 m avara halli, taitaa Hjalliksen hallikin Helsingissä jäädä sen varjoon. Tutkijoita oli tuhatmäärin ja vastaanotto oli sen mukainen. Hallin kaupunginpuoleiseen seinään oli tehty ainakin 10 metriä pitkä banderolli "Tervetuloa arvoisat kollegat", tietysti suomeksi. Arvoisia kollegoja oli kuitenkin vain yksi, minä. Ja minullakin oli vain työkalusalkku mukanani, ei mitään neuvotteluvälineitä. Venäläiset insinöörit olivat pyhäpuvuissaan valmiina neuvottelemaan. Minä pyysin päästä katsomaan ensin kuinka ohjauskaappi on asennettu. Luulin, että puolen vuoden asennusaika olisi ollut venäläisille sopivan pitkä. Vielä mitä, ohjauskaappi seisoi hallin ovensuussa samassa puulaatikossa johon se oli Tampereella pakattu. Halusin heti aloittaa asennustyön, mutta ohjauskaappi piti ensi kuljettaa oikeaan huoneeseen. Sanoin insinööreille, että ottakaa kiinni kulmista niin viedään se paikalleen.
- "Meillä on erikseen täällä kuljetusmiehet, ne tekevät sen", minulle sanottiin.
- "Tässä meillä on 15 kuljetusmiestä, kiinni vaan" ja niin kaappi kuljetettiin paikalleen.
- "Sitten vain mittaus- ja ohjauskaapelit paikoilleen" sanoin.
- "Eihän se käy, meillä on täällä erikseen kaapeliasentajat", minulle taas valistettiin.
- "Ei tämä ole ollenkaan vaikeata, kiinni vaan" Taas aloitettiin insinöörivoimilla kaapeliasennukset. Kun asennukset oli saatu kunnolliseen vauhtiin päätin antaa periksi neuvotteluille. Neuvotteluhuone oli valtava ja Togliatissa oli joka alan asiantuntijoita. Pikaisesti katsoen heitä oli ainakin 30 kappaletta ja sitten vastapuolella yksi työkalusalkkuinen Nokian insinööri. Neuvottelut olivat kuitenkin hyvin hallinnassa, sillä minulla oli yksi etu puolellani, joita venäläisillä ei ollut. Olin ollut suunnittelemassa jo useita staattisia kompensaattoreita, kun venäläiset olivat mukana vasta tämän ensimmäisen kanssa. Vaikka he tiesivät perusteorian hyvin, heillä ei ollut näkemystä kokonaisuuden toiminnasta, eikä käytännön tuomaa varmuutta sanoa mielipiteitään.
Ensimmäisen kerran laitetta kokeiltaessa kuului voimakas räjähdysääni pohjakerroksesta, venäläiset olivat unohtaneet irrottaa maadoitusköydet ennen pää-katkaisijan kytkemistä. No eihän yksi katkaisija paljon maksa ehkä noin 100000 mk.
Myöhemmin Togliatissa mittasimme, että tyristoreilla oli tosiaankin 100% ylijännite sammumishetkellä. Ylijännite on haitallinen kaikille puolijohteille ja kalliit (0.5 milj. mk sarja) tyristorit menevät mikrosekunnissa rikki liian suuresta jännitteestä. Taratuta oli kuitenkin ratkaissut asian laittamalla tyristoreita sarjakytkentään kaksinkertaisen määrän lisää verrattuna meidän käyttämäämme määrään. Eihän materiaali maksanut mitään silloisessa Neuvostoliitossa. Kun Taratuta tuli Togliatiin neuvottelemaan, en huomauttanut tästä asiasta vaikka mieli teki.

Itse säätölaitteiston lisenssin venäläiset joutuivat kuitenkin myöhemmin ostamaan, sillä olin hionut pienellä porakoneella kaikkien mikropiirien tyypit pois elektroniikkakorteista ja unohtanut piirustukset Tampereelle. Piirustuksia yritettiin kyllä hakea minun hotellihuoneestani, silloin kun minut melkein väkisin vietiin katsomaan Uljanovskiin Leninin syntymäkotia. Vastustelin lähtöä ja sanoin, että meillä Tampereellakin on Lenin museo ja se on vielä suurin maailmassa Neuvostoliiton ulkopuolella. "Missä se on Tampereella" kysyi tulkkini. "En tiedä, en ole siellä ikinä käynyt", sanoin. Tämä taisi olla paha loukkaus neuvostoliittolaisille, jotka matkustavat Tampereelle Lenin museota katsomaan. Olen aina kiertänyt kaikki museot… kaukaa.
NiiloTolmunen taisi yhdessä Holmin Heikin kanssa myydä tarvittavan lisenssin eli minun piirustukseni venäläisille. Itse olin jo silloin FMS-Engineeringiä perustamassa Valmetille.
Monia vuosia myöhemmin sain Taratutalta Holmin Heikin kautta lahjaksi muutamia hopeisia olympiaruplia, jotka saattavat olla nykyään nimellisarvoaan (1/1000 markkaa) arvokkaampia. Tästä päättelin, että ehkä hän ei kovin pahalla minua muistellut. Taratuta yritti kyllä Togliatissa ostaa minua Sauraman Lasselta, joka oli silloin Kondensaattoritehtaan tuore johtaja. Palkan valuutasta ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen ja päättelin aivan oikein, että ruplat eivät ole markkojen veroisia, vaikka ne silloin olivat kuusi kertaa kalliimpia virallisen kurssin mukaan.
Taratuta moitti minua siitä, että en ollut vastassa Nokian valtuuskuntaa ja Lasse Sauramaa, joka tuli katsomaan Togliatiin testien edistymistä. Koska venäläiset tiesivät, että suomalaiset ovat kahvin ystäviä sain tehtäväksi hankkia kahvia suomalaisille. Se ei ollutkaan helppo urakka. Kiertelimme autonkuljettajan kanssa kaikki Togliatin mahdolliset kauppapaikat läpi, mutta kahvia ei löytynyt mistään. Seuraavana päivänä kerroimme instituutin johtajalle ongelmamme. Hän selvitti sen yhdellä puhelinsoitolla kommunistisen puolueen päämajaan Togliatissa. Menimme vain odottamaan toimiston ulkopuolelle ja kas kummaa neljänneskilon paketti kahvinpapuja tuli ulos toimistosta. Samanlainen voima oli kommunistipuolueen toimistolla kun haimme lentolippuja Moskovan koneeseen. Aeroflotin toimistosta niitä ei löytynyt, mutta kommunistipuolueen toimistosta löytyi ja vielä erikoismatkustajan liput. Tosin lentoasemalla oli kova pulina, kun muutamia perheitä jäi matkasta jo lentoasemalla. Näin sitä oltiin kaikki yhdenvertaisia, jotkut jopa vielä enemmän yhdenvertaisia.

Pienenä selvityksenä voin kertoa, että Togliatti sijaitsee Moskovasta etelään ehkä noin 1000 km juuri sillä kohtaa missä Volga tekee mutkan. Mutka johtuu aroilla olevasta ainoasta kukkulasta. Tsiguli-vuori on jopa 300 merin korkuinen. Kuuluisa rosvopäällikkö Stenka Rasin ryöväsi Volgan kauppiaita juuri tällä samalla paikalla. Volga on padottu tällä kohtaa ja joesta muodostunut Kuibusevin tekojärvi on 30 kilometriä leveä. Tällä kohtaa Volgassa on myös eräs maailman suurimmista voimalaitoksista ja siitä johtui myös VEI-sähkötutkimusinstituutin sijoittuminen Togliattiin. Kaupunkilaiset eivät osaa ääntää oman kaupunkinsa nimeä vaan sanoivat sitä Toljatiksi. G on vaikea äänne venäläisille. Togliatti oli taas italialainen kommunisti, jonka mukaan kaupunki oli nimetty. Tässä samassa kaupungissa tehdään myös tunnetut Lada-autot, joita täällä kutsutaan Tsiguli-nimellä, koska Lada on myös vaikea nimi venäläisille. Kaupungissa on 600000 asukasta eli se on Helsingin kokoinen venäläinen pikkukaupunki. Kuitenkaan kaupungista ei voinut ostaa kahvia. Toinen ongelma syntyi kun keittiössä piti keittää kahvia. Kukaan ollut edes nähnyt kahvia saatikka keittänyt sitä. Taratuta sylkäisi ensimmäisen kupillisen suustaan ja meni itse kokkimestariksi, sillä kyllähän Moskovassa on kahvi tunnettua tavaraa. Kokki oli aika onnettoman näköinen, mutta vihdoin saatiin kupillinen kahvinporoista kahvia ja kaikki olivat tyytyväisiä. Paikallinen juoma on vain tee ja se toinen kansallisjuoma, jota juodaan illemmalla.

Sähkön säästämistä Neuvostoliitossa

Loistehonkompensointilaitteet, joita olimme tutkimassa Togliatissa liittyvät sähkön säästämiseen tai oikeastaan sähköverkossa tapahtuvan turhan työn poistamiseen. Toinen käyttötapa on hankalien kuormien aiheuttamien nopeiden jännitevaihteluiden poistaminen. Loistehon kompensointi tehdään yleensä säädettävillä kondensaattoriparistoilla, mutta nyt kysymyksessä olevalla uudella järjestelmällä kompensointi tehdään epäsuorasti säätämällä tyristorin avulla reaktoria eli isoa kolmivaiheista kelaa. Lähempi selostus asiasta löytyy Sähkötekniikan Käsikirjasta osa 2 sivulta 655, jossa löytyy teknisimpiä tietoja asiasta.
Kysyessäni venäläisiltä loistehon kompensointiasioista he tiesivät oikein hyvin kaikki asiaan liittyvät energiansäästöperiaatteet. Halusin tietysti nähdä kondensaattori-miehenä tämän tutkimuslaitoksen hienot kompensointilaitteet. Ajattelin, että niiden täytyy olla parasta mitä Neuvostoliitossa löytyy. Tämä tutkimuslaitoshan tutkii juuri näihin asioihin liittyviä ilmiöitä. Olin ostanut heti ensimmäisellä viikolla alan venäläisen oppikirjan kondensaattoreiden valmistuksesta paikallisesta kirjakaupasta. Se kertoi yksityiskohtaisesti kondensaattorivalmistuksesta Neuvostoliitossa. Tässä vaiheessa isäntäni menivät hieman hämilleen ja alkoivat selittää, että tämä V.I.Leninille omistettu sähkötekniikan Instituutti (VEI) on valtion omistama laitos ja valtiolta tulee myös kaikki sähkö. Koska ostaja ja myyjä ovat valtio on aivan turhaa laittaa sähkömittareita tähän laitokseen. Koska sähkömittareita ei ole, niin on myöskin aivan turhaa ostaa mitään sähkönsäästölaitteita tai kondensaattoriparistoja. Sekin raha voidaan ohjata tarpeellisempaan kuten esim. autojen hankintaan.
Minä vielä jatkoin asian tutkimista toiselta puolelta ja kysyin miksi teidän sähköverkkonne taajuus putoaa aamupäivisin muutaman Hertzin ja sitten yöllä se nousee melkein viiteenkymmeneen Hertziin.
-" Katsos se on sillä tavalla, että kaikki käyttävät sähköä niin paljon kuin haluavat, mutta sähköä tehdään kuitenkin rajallinen määrä. Kun laitteet ottavat enemmän sähköä kuin sitä tuotetaan, niin generaattorit eivät enää jaksa pyöriä nimellistaajuudella. Kun taajuus laskee, niin myös moottoreiden pyörimisnopeus laskee ja jossakin kohtaa tuotanto ja kulutus kohtaavat. Sillä tavalla taajuus pikkuisen heittelee."
-" Ahaa, koska kukaan ei maksa sähköstä, eikä kukaan saa siitä korvausta, ei myöskään kukaan välitä kuinka paljon sitä käytetään tai tuotetaan".
-" Aivan, tällä tavalla sähköverkko säätää itse itseään, jos jonakin päivänä sähköä ei tuoteta lainkaan, taajuus putoaa nollaan ja koneet pysähtyvät. Tuotanto ja kulutus ovat silloinkin tasapainossa".
-" Tästä syystä teillä ei sitten ole yhtään synkronikelloa, koska nehän eivät pysty mittaamaan aikaa luotettavasti"

Sähkön säästäminen sopisi toisille valtion laitoksille erinomaisesti, sähköä ei tarvitsisi kuljettaa ja tuottaa jatkuvasti yhä enemmän.
-" Olemme suunnitelleet sähkön siirtämistä Siperiasta Euroopan puolelle pitkillä korkeajännitelinjoilla, mutta koska siirrossa tulee liikaa häviöitä asia ei ole vielä ratkaistu. Toinen mahdollisuus on siirtää hiiltä junilla tänne Siperiasta, mutta junat syövät liikaa kuormasta", kertoi minulle tutkimuslaitoksen asiantuntija.
-" Meillä Suomessa on sähköverkon taajuus aina tasan 50Hz ja tällaisia ongelmia meillä ei ole", yritin provosoida keskustelua.
-" Sehän johtuu siitä, että Neuvostoliitossa on paljon enemmän kuluttajia kuin Suomessa. Samasta syystä täällä on puutetta myös monesta muusta tavarasta", minulle valistettiin. Näin sekin asia sitten selvisi.

Teoria ja käytäntö

Moskovassa olin tavannut tohtori Hudjakovin, joka vastaa koko Neuvostoliiton sähkön laadusta. Koska olin juuri tutkinut sähköverkon yliaaltoja, jännitteen- ja taajuusvaihteluja ja tehnyt niitä mittaavia mittalaitteita, kyselin häneltä miten asiat on Neuvostoliitossa hoidettu. Hän kertoi tarkkaan sähköverkon laatua määräävästä GOST-normista vuodelta 1952, jossa on lueteltu sallitut yliaallot, taajuus- ja jännitteenvaihtelut.
-" Nehän ovat tiukemmat kuin meillä Suomessa" sanoin sivistyneelle herrasmiehelle. Sitten mieleeni tuli pieni epäilys, että ne eivät kuitenkaan ole aivan niin hyviä kuin Gost-normi vaati. Hudjakov sanoi siihen:
-" Ei olekaan, mutta kukaan ei voi valittaa kenellekään sähkön laadusta. Täällä Neuvostoliitossa teoria ja käytäntö ovat eri asioita". Taas sain selventävän vastauksen mieltäni askarruttavaan kysymykseen ja mahdollisimman korkealta taholta.

Kirje Lapista

Kun Jaska oli Lapissa kultaa etsimässä sain häneltä pienen kirjeen:

**
Kuopan reunalla vaskooli,
joen törmällä Amazooni.
Toinen petoja pelkäsi,
kun telttaa vahti,
joka silmäni terään
muistutti rytökärpän pesää.

Kuokka heilui,
hiekka lensi,
siinä ukko hieman empi,
kumpi ensin sortuu,
mies vai kuoppa,
molemmatko?
Kysymys elämää tärkeämpi.

Haipuu
aurinkoinen viime häivään,
ei anna ukko perään,
viinaryyppy
tekee terää,
kultaa …
Vimmaisena jatkaa päivää.

Keinuvin askelin
käy kulkija
Laskee harteita painavan telin
Lie apu tarpeen,
-tästä vai?
Muuta virkkaamatta käy toimeen rivakasti.
Jälki näyttää, mik' on oudon kasti.

Tässä vaiheessa vaimo oli sitä mieltä, että runoileminen saa
riittää, koska joulukortit pitää saada postiin juuri nyt!
On tässä muitakin kiireitä, juuri tänään aloitan Amazonin
vuosiremotin.

Kuinka tulikaan mieleeni hautakiven teksti Spoon River antologiasta:
HAUSKAA OLI, MUTTA TERVEYS MENI!

Voikaa hyvin ja nähdään taas

**

Pekka OH3GDO

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License